JF MS 90 leikkuupuimuri

JF MS 90 leikkuupuimuri Saran konehallissa

Tanskalainen Jens Freudendahl oli teollisuusmies ja keksijä, jonka yrityksen tuotteet olivat aikanaan erittäin suosittuja paitsi Euroopassa myös muilla mantereilla. Niille oli tyypillistä innovatiivinen ajattelu, panostus ergonomiaan ja kilpailukykyinen hinta. Freudendahl perusti yrityksensä vuonna 1951 valmistaakseen kehittelemäänsä kevytsitojaa. JF sitoja oli niin kevytrakenteinen, että sitä jaksoi vetää yksikin riuska hevonen. Tällainen elonkorjuukone soveltui pientiloille, joilla ei ollut kahta hevosta.

Kun traktorit yleistyivät 1950-luvulla, Freudendahl kehitti traktorin eteen liitettävän ns. etusitojan, jota traktorin kuljettaja saattoi käyttää yksin. Vuosikymmenen lopulla leikkuupuimurit valtasivat korjuukoneiden markkinat ja JF:llä tehtiin omalaatuista tuotekehittelyä: hinattava leikkuupuimuri, johon traktori ajettiin ikään kuin sisälle. Yhdistelmä oli paljon lyhyempi ja ketterämpi kuin muut hinattavat puimurit.

Aluksi tuli markkinoille malli MS70, jossa oli kuuden jalan leikkuupöytä. Koska konsepti osoittautui toimivaksi ja viljelijät hankkivat yhä suurempia traktoreita, JF:llä suunniteltiin suurempi malli MS90, jossa säkityslaitteen sijaan vilja kerättiin säiliöön ja leikkuupöytä oli leveydeltään 9 jalkaa. Tässä konseptin rajat tulivat vastaan ja tämän suurempia JF puimureita ei tuotantoon tullut. MS90 oli viljasäiliöineen raskas ja moniin asennettiin lisäpyöriä kantavuuden parantamiseksi

Kuukauden esineeksi valittu JF MS 90 puimuri on saatu Saran kokoelmiin lahjoituksena Mellilästä Reijo Alholta.