Suomen väestö 1600–1700-luvuilla

Sääty määräsi ihmisen paikan

1600- ja 1700-luvuilla ihmiset olivat keskenään eriarvoisia. Kansa jakaantui neljään säätyyn: aatelistoon, papistoon, porvaristoon ja talonpoikiin. Säätyihin kuuluvat miehet saattoivat valtiopäivillä osallistua valtakunnan asioista päättämiseen. Yhteiskuntahierarkian huipulla oli kuningas, joka hallitsi maata. Suuri osa kansasta ei kuitenkaan kuulunut mihinkään säätyyn, sillä talonpoikaissäätyyn kuuluivat vain ne maanviljelijät, jotka omistivat oman maatilansa. Vuokraviljelijät, maaseudun työntekijät ja palvelusväki eivät kuuluneet mihinkään säätyyn. Naisilla ja säätyjen ulkopuolelle jäävillä miehillä ei ollut mahdollisuutta osallistua valtiopäiville ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Sääty määräsi ihmisen paikan ja aseman yhteiskunnassa. Kunkin tuli elää oman säätynsä mukaisesti. Koreat vaatteet ja ylellisyydet olivat aateliston etuoikeuksia, joihin tavallisella kansalla ei ollut lupa kajota. 1600-luvulla aateliston asema vahvistui entisestään talonpoikien aseman heiketessä kiristyvän verotuksen ja sotien rasitusten alla.

Katovuodet koettelivat 1600-luvulla

Valtaosa ihmisistä sai 1600-luvulla elantonsa maanviljelystä. Elämä maatalouden varassa ei ollut helppoa, sillä Euroopassa oli käynnissä pikkujääkaudeksi kutsuttu ajanjakso, jolloin vuoden keskilämpötila oli nykyistä alhaisempi. Kylmän ilmaston vuoksi sadot jäivät pienemmiksi kuin keskiajalla. Joinakin vuosina halla saattoi viedä sadot kokonaan, mikä merkitsi ruuan loppumista ja nälänhätää. 1600-luvun viimeisellä vuosikymmenellä Suomessa sattui kaksi pahaa katovuotta peräkkäin. Tuolloin nälkään ja kulkutauteihin kuoli jopa yli neljännes väestöstä. Viljan ollessa vähissä ihmisten piti turvautua hätäruokiin, kuten olkiin, puun juuriin ja pettuun. Pettu oli männyn kuoresta tehtyä jauhoa, jota laitettiin tavallisten jauhojen sekaan. Katovuosien ohella Ruotsin käymät suurvaltasodat koettelivat väestöä ja tekivät tavallisen kansan elämästä vaikeaa.

Väestö kasvaa 1700-luvulla

Suomen väkiluku alkoi kasvaa 1700-luvun alun jälkeen, sillä Ruotsin menetettyä suurvalta-asemansa ja suurvaltasotien päätyttyä ihmisten elämä helpottui. 1700-luvulla ei myöskään koettu yhtä pahoja katovuosia, kuin edellisellä vuosisadalla. Kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin uusia viljelysmaita. Viljelysmaiden kasvu tarkoitti, että ravintoa saatiin enemmän, mikä lisäsi väestönkasvua entisestään.

Johan on markkinat!

Kaupankäyntiä pyrittiin rajoittamaan tarkasti jo keskiajalla. Kaupankäynti oli sallittua vain kaupungeissa, ja vain kaupunkien porvareilla oli oikeus käydä kauppaa. Maakauppa eli maaseudulla käyty kauppa oli kiellettyä. Maaseudun asukkaat saattoivat kuitenkin käydä kauppaa markkinoilla, joita järjestettiin kerran tai kaksi vuodessa kaupungeissa ja tietyissä paikoissa maaseudullakin. Markkinoille voitiin matkustaa pitkienkin matkojen päästä. Loimaalaisten tärkein kauppakaupunki oli Turku. Turun lisäksi loimaalaiset saattoivat lähteä 1600-luvulla maaseutumarkkinoille myös Kokemäelle, Mynämäelle tai Tammerkoskelle.

Loimaalaisten tärkein myyntitavara oli vilja. Loimaalaiset myivät myös voita, kotieläimiä, lihaa, vuotia, tervaa, puutavaraa ja heiniä. Kauppamatkoilta kotiin päin ostettiin hyödykkeitä, joita ei pystytty itse tuottamaan. Näistä tärkein oli suola, jota tarvittiin ruoka-aineiden säilömiseen. Ostotavaroita olivat myös muun muassa tupakka, suolasilakka, naulat ja hienot kankaat. Kauppias ja kaupungin ulkopuolella asustava talonpoika saattoivat solmia keskenään kauppa- ja velkasuhteen, jossa sama kauppias osti joka vuosi talonpojan myymät tuotteet ja antoi talonpojalle majoituksen kaupunkimatkan ajaksi. Kauppias saattoi myös tarvittaessa antaa talonpojalle tavaraa velaksi tai lainata tälle rahaa.

1600-luvun lopulla suunniteltiin, että markkinoita alettaisiin järjestää kaikissa Ruotsi-Suomen pitäjissä. Markkinoita suunniteltiin myös Loimaalle. Markkinoiden pitopaikaksi kaavailtiin kirkon seutua tai Hirvikosken kylää. Suuri Pohjan sota ja sitä seurannut isoviha tekivät suunnitelmat kuitenkin tyhjiksi eikä Loimaa saanut markkinoitaan.