06/2006 Pesukurikka

pesukurikka

Talossa pestiin iso pyykki yleensä vain muutaman kerran vuodessa. Juhannuspyykki pestiin alkukesästä ennen kyseistä juhlaa. Pesu aloitettiin pyykin liottamisella. Sitten oli vuorossa pyykin hierominen saippua- ja lipeävedessä pariin otteeseen, jonka jälkeen pyykkiä keitettiin. Lopulta pyykki huuhdeltiin ja kurkikoitiin, eli sitä hakattiin pesukurikalla.

Pesukurikka eli pesukarttu on vanha yleistyökalu. Se valmistettiin yhdestä puusta veistämällä. Karttu on yleensä noin puoli metriä pitkä. Toinen pää on leveähkö ja lituskainen, toiseen päähän on veistetty kädensija. Kuvan pesukarttu on lahjoitettu museolle Loimaalta.

Vaatteiden pesu oli yksi naisille kuuluneista töistä. Todellista helpotusta tähän tärkeään, vaivalloiseen ja säännöllisesti toistuvaan työhön saatiin vasta toisen maailmansodan jälkeen tehokkaiden pesuaineiden ja koneellistumisen myötä.