04/2013 Maa- ja kotitalousnaisten puku

Maa-_ja_kotitalousnaisten_puku

Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen neuvontajärjestö ja yksi maan suurimmista naisjärjestöistä 60 000 jäsenen voimin. Järjestö tarjoaa monimuotoista järjestötoimintaa sekä asiantuntijapalveluja ruokaan, kotitalouteen, maaseudun maisemanhoitoon sekä maaseudun yritystoimintaan liittyen. Maatalousnaisilla oli vuodesta 1938 käytössään yhteinen järjestöasu, joka oli tarkoitettu työpuvuksi muonitustilaisuuksiin. Sen kankaana oli PMK:n gingham-pumpulikangas, jossa oli heleänsinisellä pohjalla tummansini-valkoinen pieni ruudutus. 1980-luvulla pukua uudistettiin ja käyttöön tuli sininen kietaisuessu ja siniraidallinen paita tai paitapuku. Järjestöasusta saattoi tilata myös juhlavamman version puolihameella ja villatakilla.

Huhtikuun kuukauden esineeksi valitun Maa- ja kotitalousnaisten puvun on Suomen maatalousmuseolle lahjoittanut kirjailija Kirsti Manninen. Hän kertoo oman järjestötaipaleensa alkuvuosista seuraavaa:

”Liityin Jokelanseudun Pienviljelijäyhdistyksen naistoimikuntaan tammikuussa 1975 ja minut valittiin heti sen sihteeriksi. Maa- ja kotitalousnaisten uuden järjestöasun hankimme porukalla 1980-luvun alussa, ja se oli seuraavina vuosina kovassa käytössä mm. Orimattilan ja Hyvinkään maatalousnäyttelyissä. Orimattilassa olimme mukana muonitustalkoissa ja Hyvinkäällä vessapartiossa. Kesäretkilläkin asu oli vilpoinen ja kätevä.

Järjestöasusta olisi voinut tilata myös juhlavamman version puolihameineen ja villatakkeineen, mutta itse pidin tätä työasuversiota paljon kätevämpänä, sillä kietaisuessua pystyi käyttämään myös raskaus- ja imetysaikana. Nuorimmat poikani ovat näet syntyneet vuosina 1981 ja 1985.”

Vuonna 2013 Maa- ja kotitalousnaisten Keskus sekä monet piirikeskukset ja yhdistykset täyttävät 80 vuotta. Alkanutta juhlavuotta vietetään teemalla Maa- ja kotitalousnaiset – Aitojen asioiden puolesta.