02/2015 Jäännostokoukku

jäännostokoukku

Kevättalvella oli aika nostaa jäitä varastoon lämpimämpiä kuukausia varten. Jäitä tarvittiin erityisesti maidon viileänä pitämiseksi ennen maidonjäähdyttimien käyttöön ottoa. Maitotonkat upotettiin puolipituudeltaan vesialtaisiin, joiden vesi pidettiin kesälläkin kylmänä lisäämällä altaaseen päivittäin jääkimpaleita. Jäätä säilytettiin esimerkiksi purujen alla jossakin navetan lähettyvillä tai erityisessä jääkellarissa.

Jäiden nosto ajoittui kevättalveen, yleensä tammi-helmikuuhun, jolloin jäät ovat paksummillaan. Ensin tehtiin kirveellä, rautakangella tai tuuralla reiät, joista päästiin aloittamaan sahaaminen. Jäästä sahattiin suuria kimpaleita, jotka yleensä olivat noin puoli metriä paksuja. Sahaaminen tapahtui usein käsin, mutta varsinkin suuria määriä jäätä nostettaessa käytössä on ollut myös hevosvetoisia jääsahoja.

Jääkimpaleet nostettiin ylös yleisimmin jääpalakelkalla, jossa oli pitkät puut ja toisessa päässä tapit, tai muulla vastaavanlaisella itse kootulla laitteella. Jäiden nostossa hyvänä apuna olivat kirveet, tukkikoukut tai erityiset jäännostokoukut. Myös hevosta saatettiin käyttää apuna jäiden nostossa.

Helmikuun kuukauden esineeksi valitut jäännostokoukut ovat esillä Saran päänäyttelyssä talvijäällä ja ne on lahjoitettu museoon Uudestakaupungista.