Raikas ja kupliva janonsammuttaja: Pari pullollista virvoitusjuomien historiaa
Virvoitusjuomateollisuus on sokeriteollisuuden ohella Suomen vanhinta elintarviketeollisuutta, sillä keinotekoisten vesien valmistus alkoi maassamme 1820-luvulla. Virvoitusjuomien esikuvia olivat terveyslähteistä saadut mineraalivedet. Menetelmä soodaveden valmistamiseksi eli hiilihapon lisäämiseksi veteen oli kehitetty 1700-luvulla.Limonadeja ryhdyttiin valmistamaan Suomessa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Nämä varhaiset limonadit sekoitettiin soodavedestä, sokerista ja sitruunahaposta. Joukkoon saatettiin myös lisätä sitrushedelmäesansseja. Limonadien myötä virvoitusjuomilla ei enää pyritty alkuperäisten terveyslähteiden vesien tapaan vain vaalimaan terveyttä vaan myös yleisesti virkistymään ja kokemaan nautintoja.
Virvoitusjuomien ensimmäinen nousukausi koettiin 1890-luvulla, jolloin maistuivat muun muassa samppanjajuoma, sokerijuoma, appelsiinilimonadi sekä inkivääri- ja omenaolut. Virvoitusjuomien kulutusta edisti raittiusliikkeen kasvu, ja virvoitusjuomista puhuttiinkin ”raittiusjuomina”. Raittiuteen velvoitti myös vuosien 1919–1932 kieltolaki, jolloin alkoholijuomat olivat kiellettyjä. Vaihtoehtoisia virvokkeita etsittiin muun muassa virvoitusjuomista, joiden kulutus kasvoi kieltolain aikana. 1920-luvulla Pommac-juoma teki makeiden virvoitusjuomien nauttimisesta hienommissakin tilaisuuksissa ja ravintoloissa sosiaalisesti hyväksyttävää. Pommac oli kehitetty Ruotsissa, ja sen pohjana ollut tiiviste oli sekoitus useasta hedelmästä.
Alkoholin kieltolain jälkeen Suomessa keskusteltiin jopa virvoitusjuomien kieltämisestä, kuten oli tehty naapurimaa Virossa. Limonadeja pidettiin ekstrakteista ja esansseista valmistettuina keinotekoisina ja epäterveellisinä – suomalaisten haluttiin nauttivan kotimaisista hedelmistä ja marjoista valmistettavia, terveellisemmiksi miellettyjä tuoremehuja. Kuluttajat kuitenkin suosivat virvoitusjuomissaan kotimaisia marjoja eksoottisempia makuja kuten banaania, ananasta ja sitrushedelmiä. Juomista haettiin uusia ja vaihtelevia makuelämyksiä. Suunnitelmat ”limonadien kieltolaista” eivät koskaan toteutuneet.
Monenlaisia valmistajia
1900-luvun alkupuoliskolla virvoitusjuomia valmistivat Suomessa sadat eri yritykset. Suurin osa näistä oli pikemminkin pieniä limonadiverstaita kuin -tehtaita. Valmistusmenetelmät ja -laitteet olivat usein alkeellisia ja hygieniassakin oli parantamisen varaa. Aikalaisselvityksen mukaan isommissa tehtaissa käytettiin laadukkaampia raaka-aineita kuin pienyrittäjien pajoissa. Vuonna 1836 perustettu Hartwall oli 1900-luvun alkupuolella Suomen suurin virvoitusjuomien valmistaja.
Pitkään oluen ja virvoitusjuomien valmistajat pysyivät erillisinä toimijoina, mutta kieltolaki sai monen olutpanimon ryhtymään myös virvoitusjuomien valmistukseen. Näin kävi esimerkiksi lahtelaisen panimon Mallasjuoman tapauksessa, joka alkoi vuonna 1921 valmistaa vichyvettä, soodavettä, sitruunasoodaan, simaa sekä muun muassa vadelma-, ananas- ja appelsiinilimonaadia. 1930-luvun loppuun mennessä lähes kaikki olutpanimot valmistivat myös näitä alkoholittomia virvokkeita.
Sitruslimsoista kolajuomiin
Hartwall alkoi valmistaa Jaffaa, Punaista Jaffaa sekä Sitruuna Jaffaa vuonna 1949. Juoma nimettiin israelilaisen satamakaupungin mukaan. Jaffa-nimeä ei kuitenkaan voinut rekisteröidä, joten monet muutkin yritykset markkinoivat appelsiinilimonadejaan Jaffa-nimeä käyttäen. Sitrushedelmän makuiset limsat olivat Suomessa suosituimpia 1990-luvulle saakka, jolloin kolajuomat ohittivat ne suosiossa.
Kolan makuisia limsoja oli tarjoiltu helsinkiläisissä kahviloissa jo 1930-luvun lopulla, mutta kotimainen valmistus alkoi 1940-luvulla. Suomi osti toisen maailmansodan jälkeen USA:n ylijäämävarastosta kolasiirappia, jota halukkaat virvoitusjuomatehtaat saivat ostaa kolajuomien valmistukseen. Yli sadan eri valmistajan valmistama Ami-Cola syntyi, kun Suomen sokeri alkoi tuoda Suomeen kasviuutetta, jota makeuttamalla yritys valmisti Amin pohjana toiminutta siirappia. Tunnetuimmista kolamerkeistä Coca-Cola nousi suomalaisten tietoisuuteen vuoden 1952 Helsingin olympialaisten yhteydessä, jolloin amerikankolaa saattoi ostaa muun muassa Olympiastadionin läheisistä puistoista.
Coca-Colan valmistus Suomessa alkoi, kun Hartwall sopi juoman tuotannosta ja myynnistä The Coca-Cola Export Corporationin kanssa vuonna 1956. Myöhemmin juomaa pullottivat myös muun muassa Auran ja Pyynikin panimot. Saman yrityksen Sprite-juoman valmistus alkoi Suomessa 1965 ja appelsiininmakuisen Fantan puolestaan seuraavana vuonna. Coca-Colan kilpailijaa Pepsi Colaa puolestaan ryhtyi valmistamaan Porin Oluttehdas vuonna 1969.
Keveyttä ja energiaa
1970- ja 1980-luvulta lähtien limsojen kulutus on kasvanut muun muassa nuorisokulttuurin kasvun sekä pikaruokapaikkojen ja juoma-automaattien yleistymisen myötä. Pikaruokaravintoloissa suomalaiset oppivat juomaan virvoitusjuomia ruokajuomana ja eri laaduista nimenomaan kolajuomia. 1970-luvulla keskustelu ruoan terveysvaikutuksista kiihtyi, ja samalla huolestuttiin myös limsojen sisältämästä sokerista ja kaloripitoisuuksista. Coca-Cola Companyn ensimmäinen vähäkalorinen, aspartaamilla makeutettu juoma oli TAB, jota alettiin myymään Suomessa vuonna 1979. Vuonna 1985 sen korvasivat Coca-Cola light ja Sprite light.
1990- ja 2000-luvuilla virvoitusjuomien valikoima laajentui erilaisten energia- ja muun muassa vitamiineja ja kuituja sisältävien, niin kutsuttujen hyvinvointijuomien myötä. Suomen ensimmäinen energiajuoma oli Sinebrychoffin vuonna 1997 markkinoille tuoma Battery.
