Lotinaa, rösselöä ja käristystä – Metsätyömiesten eväät
Suomeen alkoi syntymään metsäteollisuutta 1860-luvulta lähtien. Metsätyömaille lähtivät töihin niin maaseudun tilattomat kuin tilallisetkin miehet, sillä hakkuut suoritettiin pääasiassa talvella, jolloin viljelijöilläkin oli aikaa lähteä hankkimaan lisätienestiä. Mikäli viljelijä suuntasi metsätöihin oman hevosensa kanssa poikansa tai muut sukulaismiehet hakkureinaan, hän saattoi ottaa ruokatarvikkeita omalta tilalta mukaan. Yleisesti ottaen metsätyömiehet olivat kuitenkin uudenlaisen tilanteen edessä: he eivät olleet omavaraisia vaan joutuivat elämään ostoelintarvikkeiden varassa.
Asutuksen lähellä sijainneilla metsätyömailla yösija etsittiin paikallisilta tiloilta, mutta syrjäisemmillä seuduilla etenkin Pohjois-Suomessa koko työmaaporukka asui yhteismajoituksessa metsäsaunassa tai metsäpirtissä. Metsäsauna oli yhden huoneen yksinkertainen asunto, jonka nurkassa oli luonnonkivistä muurattu avotakka ja jonka seiniä kiersi makuulava. Metsäpirtit olivat metsäsaunoja isompia ja ne oli rakennettu monivuotisempaan käyttöön.
Metsätyömiehet eli jätkät valmistivat itse omat ruokansa avotakan tulella. Pannussa tai parin litran kokoisessa käristyskauhassa valmistettiin pääraaka-aineista eli leivästä, voista ja silavasta erilaisia ruokia:
- leipäkiisseli = kova leipä + vesi
- rösselö = leipä + vesi + voi tai silava
- leipäressu = leipä + vesi + voi tai silava + sokeri
- lotina tai soosi = jauhoja + vesi + voi tai silava
Jätkien klassikkoruokia oli käristyskauhassa silavasta ja mahdollisesti lihasta valmistettu käristys. Rasvaista käristystä syötiin aamiaiseksi, sillä raskas työ vaati paljon energiaa ja seuraavan kerran miehet söivät vasta myöhään iltapäivällä töistä saunalle palattuaan. Kauhaton jätkä valmisti keppikiisseliä eli kypsensi tulella puunoksasta vuollun tikun nokassa silavaa tai makkaraa. Lisäksi syötiin mm. lihakeittoja, kalaa, kaurapuuroa, keitettyjä perunoita sekä juotiin paljon kahvia.
Ruokatarvikkeita metsätyömiehet pystyivät ostamaan metsäyhtiön ylläpitämältä pääpirtiltä, kulkukauppiailta ja lähialueiden asukkailta. Yhtiöillä oli myynnissä leipää, jauhoja, kahvia, teetä sokeria, voita, lihaa, silavaa, kalaa, herneitä ja maltaita. Miehet ostivat eniten voita, leipää sekä lihaa tai kalaa. Kulkukauppiailta ostettiin kalaa, voita, tuoretta leipää sekä leivonnaisia kuten pullaa, rinkeleitä ja torttuja.
Metsätyömaiden työnjohtajat asuivat ja söivät usein työmiehiä selkeästi mukavammissa oloissa kuten ylläolevasta kuvastakin käy ilmi. Tämä ero ruokailu- ja asumisoloissa oli osa työnjohtajien ja työmiesten välillä vallinnutta hierarkiaa. Työnjohtajilla oli käytössään huone tai huoneita pääpirtillä, missä sijaitsi myös keittiö. Työnjohtajat palkkasivat omasta pussistaan pääpirteille kokkeja ruokaa valmistamaan jo 1900-luvun alussa.
1920-luvun lopulla voimaan astui laki, joka teki metsätyöntekijöiden asuntojen rakentamisesta pakollista metsäyhtiöille. Lain seurauksena asuinolot paranivat pikkuhiljaa ja yhteisasunnoiksi alettiin rakentaa suurempia ja paremmin varusteltuja kämppiä. Mukavuutta lisäsivät muun muassa ikkunat, ruokapöydät ja peltikuoriset kamiinat.
1920-luvulla metsäyhtiöt alkoivat palkkaamaan pääpirteille emäntiä, joiden tehtäviin kuului ruoanvalmistuksen lisäksi siivous ja pyykinpesu. Emännät olivat harvoja naisia työmailla ja, jotta miehet ja naiset eivät olisivat olleet liian läheisessä kanssakäymisessä, asioivat työmiehet emäntien kanssa vain keittiön ja pirtin välisen ruokaluukun, elämänluukun, kautta. Jätkät hankkivat edelleen itse voin ja leivän sekä valmistivat itse käristyksen, mutta ostivat emännältä erilaisia keittoruokia, puuroja, marja- ja hedelmäkeittoja, perunoita ja silavakastiketta. Vasta 1950-luvun loppupuolelta lähtien miehet alkoivat olemaan täysin emännän ruokahuollon varassa, johon yhä useammin kuuluivat myös työpalstalle mukaan otetut eväät.
Lue lisää Pohjois-Suomen metsätyömiesten elämästä Hanna Snellmanin teoksesta Tukkilaisten tulo ja lähtö: kansatieteellinen tutkimus Kemijoen metsä- ja uittotyöstä (Pohjoinen, 1996).
