Tarinatiinu
Tarinatiinu on Suomen maatalousmuseo Saran blogi. Tarinatiinussa syvennytään tarkemmin Sarka-museon näyttelyiden käsittelemiin aiheisiin, maatalouden ja ruoantuotannon historiaan sekä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia museolta.
-
Piirakka, joka valloitti koko Suomen
Julkaistu:Vuonna 1994 presidentinvaalien toisen kierroksen käydessä kuumana katsottiin televisiosta, kun ehdokkaat Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn puolisoidensa kanssa ottivat leikkihenkisesti mittaa toisist…
-
Talvisen taivaan tarinoita
Julkaistu:Talvisaikaan auringon laskettua ja sään salliessa on hieno mahdollisuus astua ulos ovesta ja etsiytyä sopivaan paikkaan katselemaan tähtitaivasta. Maaseudulla tämä on helpompaa: sopiva peltoaukea löyt…
-
Ankarat ajat – maatalouden koneellistumisen vaikeudet 1940–1950-luvuilla
Julkaistu:Fordson Major E27N traktori 1950-luvun alussa varustettuna sähkövaloilla, sähköstartilla ja levikepyörillä. Kuljettaja lienee lomalla armeijasta, tuohon aikaan asepuvun käyttö oli pakollista myös lomi…
-
Tähän aikaan vuodesta: Nuuttipukit lähtevät liikkeelle
Julkaistu:Kolmetoista päivää joulun jälkeen vietetään loppiaista, joka osuu aina tammikuun kuudennelle päivälle. Loppiainen päättää loputkin jouluriennot, sillä se on viimeinen joulukauden kirkkopyhä. Silloin s…
-
Ruokateema: Joulun mausteinen tuoksu
Julkaistu:Joulu lähestyy ja juhlaan valmistaudutaan monessa tuvassa. Suursiivous on ehkä jo tehty ja monet ovat jo hakeneet joulukuusen sisälle koristeltavaksi. Keittiöstä kantautuvat kenties ne perinteiset jou…
-
Katseet kohti tulevaa kesäkohdetta
Julkaistu:Näin keskellä kauneinta talvea suuntaamme museossa katseet jo kohti tulevaa kesää. Kesäkausi on museoille usein vilkkainta sesonkia ja siihen täytyy varautua jo hyvissä ajoin. Sarassa jo varmistellaan…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: Jouluiset laatikkoruoat
Julkaistu:Marraskuisen harmaasta säästä huolimatta glögireseptit ovat jo ilmestyneet aikakausilehtien takasivuille, joulukonvehdit kauppojen hyllyille ja suklaakalenterivalikoima on asetettu kauniiseen riviin l…
-
Koneteema: Sitovat elonleikkuukoneet ja leikkuupuimurien alkutaival
Julkaistu:Sitovat elokoneet Sitovan elonleikkuukoneen kehitti ensimmäisenä amerikkalainen Charles B. Withington ja hän patentoi koneensa vuonna 1872. Withingtonin kone käytti sitomiseen rautalankaa, josta vilje…
-
Tähän aikaan vuodesta: Palkollisten mikkeli
Julkaistu:”Kohta on taas owella orjamarkkinat, pestinoton aika, jolloin te taas sidotte itsenne sen wanhettuneen orjakontrahdin alle – orjakontrahdin sanan warsinaisessa merkityksessä – jonka laatijansa owat ni…
-
Monipuolinen museo: Neliömetri pellavaa -hanke
Julkaistu:Sarka-museo on tämän vuoden ajan ollut mukana Taitoliiton, Maa- ja kotitalousnaisten sekä Proagrian kanssa toteuttamassa perinne- ja käsityöhanketta Neliömetri pellavaa. Projekti on saanut alkunsa Ruo…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: pieni sukellus tulevaan konenäyttelyyn
Julkaistu:Museossamme valmistellaan parhaillaan uutta maatalouden koneellistumisesta kertovaa On se kone! -näyttelyä, jonka on tarkoitus avautua kesällä 2023. Alle on koottu aihekokonaisuus, joka käsittel…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: Perunanviljelyn esineistöä näyttelyssä ja kokoelmissa
Julkaistu:Perunanviljely yleistyi Suomessa 1800-luvulla. Perunanviljelyn alkuvaiheisiin liittyvää tietoa on esitelty museon aikaisemmassa Tarinatiinu-kirjoituksessa. Alkuun perunanviljely oli hyvin pienimuotois…
-
Esinenosto: raastinmylly
Julkaistu:Esinenoston aiheena on tällä kertaa Ruokakulman Kätevää eikö totta? –näyttelyssä esillä oleva raastinmylly. Kyseinen Zylizz-merkkinen raastemylly oli käytössä 1970-luvulla. Se on tehty muovista lukuun…
-
Museon kuulumisia
Julkaistu:Suomen Maatalousmuseo Saran kesä on parhaimmillaan, ja monenlaista on jo ehtinyt tapahtua. Kesäkuussa museon kesäeläimet saapuivat museolle ja heinäkuussa vietettiin lasten puuhapäivää. Heinäkuun ajan…
-
Näyttelyyn ja syvemmälle: Maitotalous perinteisessä maataloudessa
Julkaistu:Suomessa tänä päivänä yleiset ruokajuomat ovat vesi ja maito, mutta aina näin ei ole ollut. Ennen koneita –näyttelyssä pääsee tutustumaan vanhempaan esineistöön ajalta, jolloin teknologia ei vielä oll…