Vuoden 2026 helmikuussa Sarka-museon vaihtuvien näyttelyiden tilassa avautuu suomalaisesta maalaisköyhälistöstä kertova näyttely Köyhät ja maattomat. Näyttely toteutetaan Suomen maatalousmuseo Saran ja Tampereella sijaitsevan Työväenmuseo Werstaan kanssa yhteistyönä. Sarasta näyttely siirtyy esille Werstaaseen vuodeksi 2027, minkä jälkeen se vapautuu lainattavaksi myös muihin ammatillisiin museoihin. Näyttelyn avautumiseen Sarassa on vielä jokunen työntäyteinen kuukausi aikaa, mutta suuri määrä ideointi-, tutkimus-, suunnittelu- ja kirjoitustyötä on jo takanapäin.

Ensimmäisestä ideasta avajaisiin

Näin laajan vaihtuvan näyttelyn tuottaminen Sarkaan on aina vähintään vuoden mittainen prosessi, joka lähtee liikkeelle ensimmäisestä aiheideasta ja päättyy lopulta avajaisiin. Köyhien ja maattomien tapauksessa idea maalaisköyhälistöstä kertovasta näyttelystä syntyi kirjoittajan muistikuvien mukaan jo ainakin kolme vuotta sitten. Sopivaa ajankohtaa toteutukselle täytyi odottaa jokunen vuosi ja lopulta ideaa lähdettiin työstämään yhdessä Työväenmuseo Werstaan kanssa.

Mitä sen ensimmäisen idean ja avajaisten välillä sitten tapahtuu? Näyttelyprosessin aikana muun muassa kehitellään ideaa eteenpäin, aikataulutetaan, budjetoidaan, tehdään työnjakoa, kontaktoidaan mahdollisia yhteistyötahoja, kerätään tietoa, käsikirjoitetaan, suunnitellaan, mietitään kohdeyleisöä ja esitystapoja, luonnostellaan, neuvotellaan, palaveerataan, kartoitetaan esine- ja kuvatarpeita, työstetään näyttelytekstejä, etsitään sopivaa kuvamateriaalia, kilpailutetaan ostopalveluita, taitetaan näyttelyplansseja, rakennetaan ja niin edelleen. Yksittäisiksi tehtäviksi lueteltuna näyttelyn tuottaminen näyttää ehkä sekamelskalta, mutta käytännössä työ etenee näyttelytyöryhmän kesken luontevasti vaiheesta toiseen. Mukana on monta palasta, jotka kaikki vaativat ensin ideointia, sitten suunnittelua, työstämistä valmiiksi ja lopulta toteutumista osana näyttelyä. Fyysisen näyttelyn lisäksi tiedotus, markkinointi, pedagogiikka sekä oheisohjelma ovat tärkeitä palasia.

Yhteistyönä toteutetun näyttelyn etuna on kahden organisaation asiantuntijuuden ja osaamisen yhdistäminen mukaan näyttelyprosessiin, sekä toteutuksen jakaminen organisaatioiden kesken. Saran kaltaisessa, pienellä henkilökunnalla pyörivässä museossa näyttelyn tuotannosta vastaava henkilö paitsi suunnittelee ja aikatauluttaa, myös työstää valmiiksi ison osan näyttelyn palikoista. Itselleni onkin tämän näyttelyn kanssa jäänyt tavallista enemmän aikaa näyttelyn visuaalisen ilmeen ja lisäelementtien suunnitteluun, kun esimerkiksi käsikirjoittamisvastuu ei ole ollut omalla työpöydällä.

Kunhan aikataulutus on kunnossa, näyttelyprosessi pysyy kasassa. Tosin loppua kohti kiireen on tapana yltyä, kun jokainen palanen täytyy saada valmiiksi ja loksahtamaan paikoilleen avajaisiin mennessä. Kömmähdyksiäkin mahtuu aina mukaan. Ehkä seinämaaliksi suunniteltu väri osoittautuukin koemaalauksessa vääränlaiseksi ja se pitää vaihtaa. Ehkä konservaattori ilmoittaa, että jotakin esinettä ei voikaan ripustaa, ja esillepano pitää miettiä uusiksi. Tarrana tilatut materiaalit toimitetaankin erehdyksessä planssina. Atk-laitteet kenkkuilevat asennusvaiheessa. Monesti avajaisten jälkeen naurattaa, miten sitä taas kerran onnistuttiin kuin onnistuttiinkin saamaan kaikki ajoissa valmiiksi.

Vaikeaa historiaa

Miksi tehdä näyttely maalaisköyhälistöstä? Säätyläisten, tilallisten ja torpparien historiaa käsitellään ja muistellaan, mutta kaikkein heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olleet maaseudun asukkaat saavat harvoin huomiota. Mäkitupalaiset ja loiset käsitteellään hyvällä tuurilla muutamalla lauseella peruskoulun historiankirjassa, ja moni ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan esimerkiksi muonamiehistä. Aihe on siksi mielenkiintoinen ja tärkeää nostaa esille.

Maalaisköyhälistö ei ole aiheena kovin hilpeä. Näyttely tulee käsittelemään monia köyhäläisyyteen liittyviä teemoja, kuten puutteellisia asumisjärjestelyjä, toimeentulon niukkuutta ja elämän yleistä epävarmuutta. Muistitietoon pohjautuvissa kuunnelmissa käsitellään muun muassa sellaisia aiheita, kuin huutolaisuus ja nälkä. Teemat ovat tunteisiin vetoavia ja ajatuksia herättäviä.

Käsiteltäessä vaikeita historiallisia aiheita, tutkijat, tai tässä tapauksessa näyttelyn tekijät, joutuvat kohtaamaan raskaita ja joskus hirvittäviäkin asioita. Se voi vaatia voimia. Museon tehtävä on kuitenkin nostaa esille myös epämukavia aiheita. Raskaista teemoistaan huolimatta tulevan näyttelyn ei ole tarkoitus toimia minään shokeeraavana kurjuusoopperana, joten sen esitystavoissa ja visuaalisuudessa on alleviivaavan synkkyyden sijasta valittu rauhallinen ja neutraali tyyli. Köyhät ja maattomat muodostivat aikoinaan valtaosan Suomen väestöstä, mutta silti heitä harvemmin muistetaan. Nykysuomalaiselle voi olla silmiä avaavaa tutustua siihen, millaista niin monen ihmisen elämä oli täällä vielä 1900-luvun alussa.

Näyttelyprosessissa omasta mielestäni parasta on sen luovuus. Jokainen näyttely on omanlaisensa kokonaisuus, jonka esitys- ja toteutustavat sekä visuaalisuus vaihtelevat sisällön ja halutun tunnelman mukaan. Näyttelytyössä on aina mahdollisuus oppia jotakin uutta, ideoida, suunnitella ja kokeilla jotakin uutta. Luoda jotakin uutta ja toivottavasti vaikuttavaa ja merkityksellistä.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn helmikuusta 2026 alkaen!

Kirjoittaja Riikka Soininen on Sarka-museon amanuenssi, joka vastaa Köyhät ja maattomat -näyttelyn suunnittelusta ja tuottamisesta.

• Köyhät ja maattomat
• loimaa
• maalaisköyhälistö
• maataloushistoria
• museonäyttelyt
• sarka
• työväenmuseo Werstas