Muumit ovat vierailleet myös Loimaalla vuoden 2024 marraskuussa Kansallismuseon vierailun yhteydessä. Kuva: Lauri Viinikkala.
Muumit ja maatalous
Näin muumien 80-vuotisjuhlavuonna on nostettu esiin mitä erilaisimpia näkökulmia näihin Tove Janssonin luomiin ja suomalaisille sekä muullekin maailmalle niin rakkaisiin peikkohahmoihin ja heidän elämäänsä. Siksipä myös Suomen maatalousmuseon lienee tarpeellista kantaa kortensa kekoon ja sanoa suorat sanat muumien harjoittamasta maataloudesta.
Keskeisin aiheesta kertova alkuperäislähde on Lars Janssonin tarina Muumipeikko maanviljelijänä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1961 brittiläisessä Evening News -lehdessä nimellä Moomin and the Farm. Tarina toimi myöhemmin myös Muumi-televisiosarjan Musta kreivitär jakson innoittajana (jakso näytettiin Suomen televisiossa 4.10.1992). Myös muissa muumitarinoissa on viittauksia muumien harjoittamaan maatalouteen ja erityisesti mitä erikoisimpien tuotteiden kotitarveviljelyyn sekä tietysti muiden luonnontuotteiden, kuten taikasienien keräilykulttuuriin.
Lähtökohtaisesti muumien harjoittamassa maataloudessa kaikki menee pieleen. Muumipappa perii etäällä Muumilaaksosta sijaitsevan kartanon. Pastoraaliunelmien turruttamissa aivoissaan Muumipappa keksii itse ryhtyä viljelemään Krillehovin kartanon jättimäisiä tiluksia pelkästään Muumiperheen omin voimin. Palveluskunta ja maataloustyöväki vain häiritsisivät maaseudun auvoisaa rauhaa. Myös konevoimasta Muumipappa luopuu onnistuttuaan itsesitovaa elonleikkuukonetta modifioimalla punomaan köydeksi suuren osan ohrasadostaan (jota hän tosin luulee vehnäksi). Melko nopeasti hän – ja muu perhe – joutuvat toteamaan omien lihasvoimiensa riittämättömyyden ja palkkaamaan rengin. Renki puolestaan piinaa Muumipapan (joka tässä vaiheessa on ryhtynyt käyttämään itsestään nimeä von Muumi) omaatuntoa, koska aateluus nyt velvoittaakin häntä joutilaisuuteen. Niinpä tämä itseaateloitu tilanherra päätyykin ryömimään pelto-ojissa piilotellessaan tekemättömistä töistä muistuttavalta työläiseltään pitääkseen epäitsekkäästi kiinni yhteiskuntaa ylläpitävästä säätyhierarkiasta.
Muumimamman ongelmat liittyvät aluksi karjanhoitoon, kun pelkästään lehmien lypsäminen vie suurimman osan vuorokaudesta. Seuraavaksi taistellaan maidon ylituotanto-ongelmien kanssa, jotka ratkaistaan ohjaamalla liiallinen maito (eli kaikki, mitä omassa taloudessa ei tarvita) sikojen rehuvajeen korjaamiseen. Lopulta tilan siipikarjakin solvaa muumiperhettä kaupunkilaisiksi, mikä arvokas havainto osoittaa, että Muumilaakso itse asiassa on pohjimmiltaan varsin urbaani ympäristö.
Kuva: Turun kaupunginmuseon esinekokoelma, TKM22373, CC BY 4.0
Muumimamman vaikeudet jatkuvat, kun kartanon päärakennuksessa kummitteleva kreivitär päättää ryhtyä opastamaan häntä kartanotalouden toiseen puoleen. Tilusten viljely ei riitä, vaan myös taloudenhoidosta on huolehdittava esimerkillisesti. Muun muassa koko liinavaatevarasto on inventoitava aina torstaisin ja paronivainaan (toivottavasti täytetty) papukaija tomutettava säännöllisesti.
Niiskuneiti puolestaan uppoutuu paimenidyllin pyörteisiin niin perusteellisesti, että unohtaa sen tiimellyksessä varsinaisen paimennustyön, minkä seurauksena karja syö naapurin apilat. Tämän jälkeen Niiskuneiti ryhtyy luomaan uraa lehmien hyvinvoinnin edistäjänä jakamalla näille peilejä sekä pin up -kuvia komeista sonneista. Siat hän toteaa olennoiksi, joilla ei ole estetiikan tajua ja joiden hyvinvointia ei hänen siten ole mahdollista parantaa.
Tässä tarinassa Muumipeikon rooliksi jää lähinnä muun perheen toisiaan seuraavista maniakohtauksista ja niiden seuraamuksista kärsiminen. Krillehovi ei vielä aivan ole ehtinyt konkurssikypsäksi, kun paikalle saapuu juristi, joka ilmoittaa kaiken olleen erehdystä, eikä Muumipappa tosiasiassa olekaan paronivainajan perillinen. Muumiperhe poistuu onnellisena ja päättää rajoittaa viljelytoimintansa jatkossa humalankasvatukseen.
Kaiken tämän hulvattoman toilailun taustalla on vahvaa yhteiskunnallista satiiria, joka tällä kertaa kohdistuu erityisesti entisaikojen elämän kuvitellun helppouden kritiikittömään ihannointiin. Lähes jokainen maatalousyrittäjä varmasti myhäilee tätä sarjakuvaa lukiessaan, nostaahan se taitavasti esille maataloustyön vaativuuden tavalla, joka on yhä ajankohtainen, vaikka sarjakuvan julkaisemisesta on kulunut jo yli kuusikymmentä vuotta. Maataloustyötä yksinkertaisena askarteluna pitävällä ei varmastikaan ole kaikki muumit laaksossa.
Tarinan keskeisin opetus kuitenkin lienee, että muumit eivät osaa viljellä maata. Jos olet aikeissa hankkia maatilallesi tilanhoitajan tai ylipäänsä maataloustyöntekijöitä, kannattaa pysyä kaukana muumeista.
Tämän blogitekstin kirjoittajana toimi museonjohtaja Lauri Viinikkala, joka on vakuuttunut siitä, ettei aio noudattaa muumien esimerkkiä missään maatalouteen liittyvässä asiassa.
