Maatalouden koneellistuminen Suomessa tapahtui 1900-luvun kuluessa suunnilleen yhden sukupolven aikana. Vielä löytyy entisiä viljelijöitä, jotka muistavat hevosilla tehdyt maatilan työt ja ensimmäisen tilalle tulleen traktorin. Isännän paras ystävä, hevonen, korvautui konevoimalla ja koneet saivat uuden merkityksen työkaverina ja maatalouselinkeinon mahdollistajana. Koneet vaihtuivat ajan oloon suurempiin, joskus niitä ensimmäisiä traktoreita jäi taloon säilöön, mutta useimmiten niistä piti luopua vaihtokaupassa.

Tilan ensimmäiset traktorit ovat jääneet monen mieleen osana lapsuudenperheen elämää ja saaneet nostalgisia sävyjä. Traktorimuistot ja koneiden kunnostaminen muodostavat kuitenkin myös ylisukupolvisia ketjuja, jossa harrastusvälineiden lisäksi nuoremmille periytyvät myös niihin liittyvä perinne sekä käsittelyyn ja kunnostukseen liittyvä tietotaito.

Lapsuuden traktorista harrastusvälineeksi

Tuossa kuvassa se on Artturi-isä ajamassa maitokuljetuksia varten hankittua traktoria. Siinä on Arolan Väinö kyydissä, hän oli isää vähän vanhempi. Kuva on vuodelta 1956.

Jukka Välilä kertoo harrastuksestaan elävästi kuvien avulla, ajat ja paikat vilisevät, traktoreista mukana kulkevat lapsuudenperheen Nuffield ja naapurin omistuksessa ollut harmaa Fergu. Molempien hankkimiseksi takaisin itselle harrastusvälineeksi vaadittiin paljon aikaa ja kärsivällistä yrittämistä. Tämän jälkeen traktorit kunnostettiin ja entisöitiin viimeisen päälle. Taas tarvittiin lujaa tahtoa ja lukemattomia työtunteja. Nyt traktoreilla voi ajaa kuten ennenkin, ja harrastus on tuonut mukanaan uusia ystäviä ja tuttavia, harrastuskerhojen jäsenyyksiä ja luottamustehtäviäkin.

Välilän harrastuksen lähtökohtana ovat olleet nimenomaan tietyt traktoriyksilöt. Juuri ne, joilla 70 vuotta sitten huristeltiin kylänraittia. Henkilökohtainen kokemus on luonut tarpeen ennallistaa ja ottaa selvää. Myös oman tarinan kertomisesta ja välittämisestä on tullut tärkeää ja se ansaitseekin tulla tallennetuksi. Kuitenkin, jotta aineeton kulttuuriperintö voisi säilyä, sen pitää siirtyä ja pysyä elävänä. Tarvitaan sosiaalisia kontakteja sekä sukupolvien välisiä että yhteisöissä eläviä ja välittyviä tietoja ja tarinoita.

Monta tietä harrastukseen

Aikaisemmin, vuoden 2024 Sarka-museon vuosikirja Laarin artikkelissa pohdin, keitä maatalouskoneharrastajat ovat. Otos oli tuolloin pieni, eikä millään tavalla yleistettävissä. Hahmottaakseni ilmiötä paremmin päätin haastatella Vanhat Koneet -lehden toimittajaa Mika Rassia, jolle ihmiset koneharrastuksen takana ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Selvisi, että kysymys on todella moniulotteisesta joukosta erilaisia ja eri taustoista tulevia harrastajia, joista eräs ryhmä kuitenkin nousee kaikkein yleisimmäksi. Useimmin kipinä traktoriharrastukseen on nimittäin lähtenyt Välilän tapauksen tavoin jostain lapsuuden tai nuoruuden kokemuksesta. Myöhemmällä aikuisiällä, joskus vasta eläkepäivien koittaessa, on sitten ollut aikaa lähteä puuhaamaan tämän historiaymmärrystä ja käsityötaitoja vaativan harrastuksen pariin.

Uransa varrella Rassi on kuitenkin törmännyt myös aivan erilaisiin tapauksiin. Hän on haastatellut hyvinkin nuoria miehiä, tai yhdessä harrastavia isiä ja poikia, joiden innostus on alkujaan nimenomaan lähtöisin nuorista. Tällaiset tapaukset eivät ole valtavan yleisiä, mutta antavat kuitenkin paljon toivoa harrastuksen jatkuvuudesta ja kehittymisestä. Nuorena harrastukseen tarttuneilta löytyy usein tuttava- tai sukulaispiiristä joku, jolla maatalouskoneita tai potentiaalisia harrastustiloja on. Nuorten tulo harrastuksen pariin on monessa tapauksessa tehnyt harrastuksesta kansainvälisempää  ja mahdollistanut uusien tekniikoiden, kuten 3D-tulostuksen hyödyntämisen vaikeasti hankittavien vara- tai koristeosien hankinnassa.

Miten traktoriharrastus voi tässä ajassa?

Maatalouskoneita voi harrastaa joko itsenäisesti tai jonkin kerhon tai yhdistyksen jäsenenä. Koneiden parissa tapahtuva työ tehdään tyypillisesti omassa kodissa sille varatussa tilassa. Joillakin yhdistyksillä on kuitenkin myös yhteisiä tiloja, joissa koneita kunnostetaan projektiluonteisesti yhdessä. Yleensä omasta koneesta ja sen historiasta selvitetään kaikki mahdollinen taustatieto ja tämän jälkeen aletaan etsiä omiin tarkoitusperiin parhaiten sopivia toimintatapoja.

Merkittävä osa koneharrastajista asuu maatilalla tai sen läheisyydessä, vaikka aktiivista peltoviljelyä ei harjoitettaisikaan. Metsää omistetaan pidempään kuin peltoa, minkä vuoksi harrastekoneita käytetään myös pienimuotoiseen metsänhoitoon, polttopuiden tekoon sekä oman kiinteistön lumitöihin. Toisaalta monet viljelijät käyttävät vanhempaa ja erikoisempaa konekalustoa tavanomaisiin viljelytöihin, jolloin koneharrastuksen ja ansiotoiminnan ero on häilyvä.

Perhe- ja ystäväpiiri ovat siis perinnettä välittäviä tahoja – lisäksi tällaisia ovat erilaiset harrastusyhdistykset, jotka toimivat aktiivisesti ympäri Suomea. Tällä hetkellä Suomessa toimivia rekisteröityjä harrastekerhoja ovat esimerkiksi: Ferguson-talli ry, Fordson club Finland ry, Nuffield – Leyland Club Finland ry, Porsche-Allgaier kerho ry, Uitonkulman siivapyörämiehet ry ja Zetori-Zaföörit ry. Lisäksi maassamme toimii kymmenittäin vapaamuotoisesti järjestäytyneitä maatalouskoneharrastajakerhoja.

Harrastekerhot voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: Valtakunnallisten merkkikerhojen jäsenillä on pääasiassa yhtä merkkiä (siksi monet harrastajat kuuluvat useaan merkkikerhoon) tai useita (Masinistien alakerhoina ovat Fordson/Ford kerho, IH-kerho ja John Deere Club Finland). Jäsenyys voi olla myös paikallista (Kyrönmaan maatalousmuseo osuuskunta, Malax traktorförening, Wanha Woima), jolloin yhdistysten vetovoimana on vahvempi yhteisöllisyys, koska tapahtumia on siten helpompi järjestää kuin valtakunnan tasolla.

Vanhojen maatalouskoneiden harrastajat kokoontuvat kesäisin erilaisiin tapahtumiin esittelemään omia kokoelmiaan ja ihailemaan toisten kunnostamia koneita. Tapahtumilla on kuitenkin myös paljon laajempi sosiaalinen merkitys, joka levittäytyy varsinaista harrastajapiiriä laajemmalle. Suurten tapahtumien järjestämisessä yhteistyöstä hyötyvät paikkakunnan muutkin toimijat, kuten yhdistykset sekä alan palveluita että tapahtumakävijöille ruoka- ja majoituspalveluita tarjoavat yritykset. Tapahtumat houkuttelevat eri ikäisiä kävijöitä ja parhaimmillaan monen tuhannen henkilön suuruisia yleisöjä.

Koneharrastus voi siis hyvin ja Sarka-museo tekee parhaansa pysyäkseen ajan hermolla siitä, mitä aiheen parissa tapahtuu. Sarka kerää tietoa paitsi olemassa olevista kokoelmista, myös harrastuksen parissa toimivista harrastuskerhoista ja epävirallisistakin julkaisuista tai uutiskirjeistä, niitä saa meille lähettää oikein mielellään.

Oma tapahtumamme KoneSarka järjestetään jälleen elokuun alussa 1.8.2026 ilmaistapahtumana ja sinne voi ilmoittaa omia traktoreitaan jo nyt.

Elsa Hietala
Kirjoittaja on Sarka-museon tutkija ja hoitaa vastuualueenaan myös nykydokumentointia ja aineettoman kulttuuriperinnön asioita.

• konesarka
• maatalouskoneet
• sarka
• sarkamuseo
• traktori
• traktorien kunnostus
• traktoriharrastus