Noin 13 kilometriä Uppsalasta sijaitsee Ruotsin kuuluisimman luonnontieteiden tutkijan, Carl von Linnén (1707-1778) maaseutuasunto, Hammarby. Kohde on suosittu nähtävyys upeasti säilyneine rakennuksineen sekä puutarhoineen, mutta se on myös kulttuurireservaatti, jossa luontoa ja maisemaa pyritään ennallistamaan historialliseen asuunsa jäljittelemällä 200-300 vuoden takaista maataloutta ja maankäyttöä. Sarka-museon henkilökunta kävi tutustumassa kohteeseen eräänä sateisena maaliskuun päivänä.

Historiantutkimuksen keinoin tiedämme paljon menneiden vuosisatojen maataloudesta. Kirjallisista lähteistä meille aukeaa niin lainsäädäntö, maanjako kuin yleisesti käytetyt menetelmätkin. Tilakohtaiset kirjanpidot voivat kertoa meille kylvö- ja satomääristä sekä työntekijöiden määrästä ja palkoista. Meidän aikoihimme on säilynyt melko runsaasti 1700-luvulla käytettyjä työkaluja ja palataksemme menneisyyden maisemiin, voimme tutkia taideteoksia tai kuvailevaa kirjallisuutta. Mitä sitten vielä pitäisi saada tietää? Miksi palata tekemään asiat hitaasti ja hankalasti, kun ihminen kaikessa viisaudessaan on kehittänyt maatalouteen tehokkaat koneet, kasvit ja menetelmät?

Retkelle asiantuntevalla opastuksella

Kymmenen hengen retkikuntamme tapasi Hammarbyn porteilla tutkijat Clas Tollinin, Martin Andersonin sekä professori Patrick Svenssonin Ruotsin maatalousyliopiston agraarihistorian osastolta. Siirryimme pihalta hetkeksi sateelta suojaan varastona toimivaan rakennukseen, joka oli pullollaan sirppejä, viikatteita ja yksinkertaisia maanmuokkausvälineitä. Tarkoituksenamme oli tutustua Tollinin johdolla historiallisella tilalla tehtyihin toimenpiteisiin ja niiden tuloksiin maastoretken avulla. Tueksemme saimme muovitaskuihin pakatut kartat, joissa tiedossa olevat historialliset maiseman elementit oli upotettu osaksi nykyaikaista karttaa.

Lyhyiden esittelyjen jälkeen retkikuntamme käveli aidatulle kaalimaalle, jossa kesäaikaan kasvatettiin kolmessa vuorossa kaalia, sipulia ja juureksia sekä herneitä. Ei perunaa, sillä 1700-luvulla perunanviljely oli vielä Ruotsissakin kokeiluasteella. Viljelypenkit olivat käytännön syistä kahden kyynärän (eli reilun metrin) levyisiä ja niiden välissä kulkivat siistityt nurmikaistaleet. Maisemassa taajaan risteilevät riukuaidat oli sijoitettu 1700-luvun aitojen kohdalle, peltolohkojen ympärille. Eläinten laidunaidoiksi vaaditut aidat oli toteutettu nykyaikaisin aitausmateriaalein, kuitenkin maisemaan ja nykyviljelyn menetelmiin sopivalla tavalla.

Viljelyn jäljet maisemassa

Siirryimme peltojen väliin jäävää aidattua kujaa pitkin peltolohkolle, joka oli toistaiseksi ollut enimmäkseen laidunkäytössä. Maisemassa oli runsaasti kiviä, sitä ei oltu koskaan otettu moderniin maatalouskäyttöön raivaamalla, vaan satoja vuosia vanhan peltomaiseman pystyi hyvin hahmottamaan laidunnuksella avoimena pidetyltä alueelta. Linnén aikana tilan peltoja viljeltiin kahdessa vuorossa, toisen peltolohkon ollessa kesannolla ja toisen viljanviljelyn käytössä. Tässä kohdassa kuulimme myös, että Carl von Linné ei itse ollut kovin kiinnostunut maataloudesta tai sen kehittämisestä, vaan viljelyä hoiti lampuoti ja merkittävän osan tilanhoitoon liittyvistä ratkaisuista teki itseasiassa Linnén vaimo Sara Lisa Moraea.

Pellon laidalta jatkoimme kohti sotilastorppaa, joka oli pitkän historiansa aikana ehditty siirtää alkuperäiseltä paikaltaan ja joka ympäristöineen oli nyt 1800-luvun asussa. Torpan vierellä kasvoi säilyneitä hyöty- ja koristekasveja, myös esittelemänsä vuosisadan uutuuksia perunaa ja syreeniä. Torpassa meille kerrottiin tilan pedagogisesta toiminnasta, johon kuului muun muassa maataloushistorian käytännön kurssi. Kurssilla kaikki opiskelijat pääsevät vuosittain osallistumaan käsityökaluin heinän niittoon ja sadonkorjuuseen sekä esimerkiksi ojan kaivuuseen ja metsänhoitoon. Tilalla järjestetään myös tapahtumapäiviä, joissa torppa toimii erilaisten käsityönäytösten paikkana.

Sotilastorpan vieressä sijainneen peltolohkon kautta siirryimme vähitellen enemmän puita kasvavaan ympäristöön. Oppaanamme toiminut Tollin painotti, miten pellon, niityn ja metsän rajapinta on syntynyt vähitellen edistyneen raivauksen myötä. Pellon ja niityn väillä kasvoi kallioisessa maastossa paljon katajaa, jonka runkoja käsiteltiin pitkäjänteisesti oksattomaksi, jotta niitä voitaisiin käyttää hyvin säilyvinä aidantolppina. Alueella kasvoi myös muulla tavalla muokattuja puita. Lehdeksiksi hyödynnetyt lehtipuut oli katkaistu latvastaan ja niiden oksat olivat tynkiä ja monen muotoisia vuosia jatkuneen leikkaamisen vuoksi.

Metsänhoitoa ja kaskiviljelyä 1700-luvun tapaan

Kohti enemmän havupuita kasvavaa metsää siirryttäessä näimme korkeita kantoja, jota olivat syntyneet metsää kirveellä kaadettaessa. Ennen teollisesti tuotettuja sahanteriä puiden kaato jätti jälkeensä nykyaikaisista, tasaisista ja matalista kannoista poikkeavia jälkiä. Näimme metsänpohjalla kantoja erilaisissa lahoamisvaiheissa, sillä puita oli kaadettu tarpeen mukaan vuosittain. Jälleen ilmiö, joita ei nykyajan hoidetussa tai toisaalta suojellussa metsässä näe. Siirryimme männyn luo, jonka kaarnaa oli vuosien saatossa kuorittu tarkoituksena tuottaa tervaista, säänkestävää puuta. Käsittelystä näkyi männyn rungossa selvät jäljet.

Metsään yhä syvemmälle kulkiessamme saavuimme lopulta kaskimaan ääreen. Vuosien saatossa kaskea oli poltettu ja viljelty noin joka toinen vuosi jo viisi kertaa. Poltetut alat olivat melko pieniä, ja metsän uudistumisen vaiheet olivat selvästi luonnossa näkyvissä. Kaskettavaa metsää viljeltiin ennen tilan ympärillä noin 30 vuoden ajan pieninä aloina ja tämän jälkeen saatettiin aloittaa kierros uudelleen. Hammarbyn kaskimailla oli viljelty kaskiruista ja -naurista, jotka olivat menestyneet vuodesta ja kasvupaikasta riippuen eri vuosina eri lailla.

Retken päätös ja päätelmiä retkestä

Viimeiseksi tutustuimme humalatarhaan, jossa kasvoi 40:ssä salossa yhtä monta historiallista humalaa. Keräyshankkeen avulla Tollinin kollegoineen oli onnistunut kerätä ympäröivältä maaseudulta vanhojen humalatarhojen paikoilta taimia, joista kaikki olivat hyvin vanhoja lajikkeita. Humalan käpyjen korjaaminen on kuulemma vuosittain paikalla suosittu tapahtuma. Pois lähtiessämme kuljimme vielä mehiläispesien ohi ja kuulimme, että Linnén vaimo Sara Lisa oli perukirjojen mukaan myös harjoittanut mehiläishoitoa.

Nykyajan ilmasto- ja ympäristöhaasteet ovat herättäneet pohtimaan erilaisten maankäytön tapojen vaikutuksia. Ilman modernia maataloutta maapallon kykyiselle väestölle ei riittäisi ravintoa. Hyvinvointi suorastaan lepää runsaan ja kuluttajille edullisen ravinnon varassa, eivätkä paikalliset katovuodet näy globaalin kaupan vuoksi länsimaisten markettien hyllyillä tai ihmisten jääkaapeissa. Tehokkaaksi kehitetty maatalous on kohdannut myös uudenlaisia haasteita. Kun samalla pinta-alalla voidaan tuottaa entistä suurempia satoja, eikä maapallon ruokajärjestelmä pysty siirtämään syntyvää ylijäämää köyhyydestä kärsiville seuduille, raaka-aineista ei enää haluta maksaa niiden kasvavia tuotantokustannuksia vastaavaa määrää.

Tänä päivänä maata siis viljelevät enää harvat, mutta onneksi yhä useampi on kiinnostunut siitä, miten kuluttamamme ruoka tuotetaan. Historiantutkijoilla ja museoilla on tärkeä osa erilaisten menneisyyden kehitysvaiheiden tutkimisessa ja esittämisessä nykyisten ilmiöiden taustojen ymmärtämiseksi. Ylisukupolviset suhteet maatalouden harjoittamiseen ja perinteisiin töihin ovat katkenneet ja harva historian ammattilainenkaan enää tietää konkreettisesti, miten töitä ennen tehtiin. Näimme matkallamme Ruotsiin, miten silmiä avaavaa historiallisin menetelmin toteutettu maatalous voi olla ja toivomme, että voisimme nähdä tulevaisuudessa enemmän tämän tapaisia kulttuurireservaatteja myös Suomessa.

Tätä kirjoitettaessa perinteisiä viljelymenetelmiä harjoitetaan Suomessa esimerkiksi Metsähallituksen perinnetiloilla Kaavin Telkkämäellä ja Korteniemessä. Telkkämäellä tehdään kaskiviljelyä ja Korteniemessä viljellään vanhoja perinnekasveja.

Elsa Hietala ja Kirsi Laine
Kirjoittajat ovat Sarka-museon maataloushistoriaan erikoistuneita tutkijoita ja pitkäaikaisia kollegoja.

• Carl von Linné
• Hammarby
• kaskeaminen
• kaski
• maataloushistoria
• perinneviljely
• sarka