Nainen korjaamassa hamppua. Kuva: Heikki Aho, Suomen maatalousmuseo Sarka.
Hampun viljelyn pitkät juuret
Hamppu on viljelykasvina hyvin vanha ja siitä on löytynyt jäänteitä muun muassa tuhansia vuosia vanhoista saviastioista eri puolilta Keski-Aasiaa. Kasvitieteilijöiden parissa kasvin alkukodista ei ole aivan täyttä yksimielisyyttä ja se lienee otettu viljelykäyttöön itsenäisesti useissa eri paikoissa. Kuituja villeistä kasveista kerättiin ensimmäisenä luultavimmin köysien ja verkkojen valmistamiseen. Yli 5000 vuotta vanhaa kankaaksi jalostettua hamppua on löytynyt haudoista muun muassa Japanista ja Kiinasta, jonkin verran tämän jälkeen myös faraoiden ajan Egyptistä. Suomessa vanhimmat kasvinjäännelöydöt hampusta ovat nuoremmalta rautakaudelta, viikinkiajalta n. 800–1050 jaa.
Käyttötarkoituksen mukaan hamppukasvit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: kuitu- ja öljyhamppuun (Cannabis sativa L.), lääke- ja päihdehamppuun (Cannabis indica) ja villihamppuun (Cannabis ruderalis). Hamppu kasvaa 2-4 metrin korkuiseksi ja myös sen juuret kasvavat syvälle maahan. Tämän vuoksi kasvia pidetään hyödyllisenä viljelymaan rakenteen parantamisessa. Hamppukasvin varressa on kaksi kerrosta, joista päällimmäinen sisältää kuitua ja sisäosa puumaista päistärettä. Kasvin siemenet ovat hyvin öljypitoisia ja niitä on historiallisesti käytetty paitsi ihmisten, myös karjan ravinnoksi.
Perinteisen viljelyn ajan ohjeita hampun käsittelyyn
Hampun viljelyn ja käsittelyn kehittämiseksi julkaistiin 1800-luvun alkupuolella useita lehtikirjoituksia. Pääosa sen käsittelyyn liittyvistä ohjeista oli peräisin ulkomaisesta kirjallisuudesta ja useimmiten kuituhamppua neuvottiin käsiteltäväksi kuten pellavaakin. Mielenkiintoista kyllä, kasvin käsittelyn ohjeistus muuttui hyvin vähän vuosisadan aikana. Tarkennuksena kasvien oikea-aikaiseen korjaamiseen lisättiin painettuihin ohjeisiin 1800-luvun jälkipuoliskolla huomio sadon kolmivaiheisesta keräämisestä, jolla kuitu- ja siemensato saataisiin käyttöön mahdollisimman hyvälaatuisena.
Vielä 1928 julkaistussa Maatalouden tietosanakirjassa kuvataan hampun sadonkorjuuta hyvin samaan tapaan kuin 1800-luvun lopun kirjallisuudessa. Ensimmäisenä tuli korjata hedekasvit eli ”koiraat” heti kasvien kukkimisen jälkeen. Tämän jälkeen, kun varret olivat ehtineet kellastua puoliväliin ja siemenen ollessa yhä vihreä, korjattiin emikasvit. Laadukkaan kylvösiemenen saamiseksi piti osa kasveista jättää tulentumaan ja korjata vasta siementen ollessa täysin kypsiä. Tämän kuitukasvin korjaaminen pysyi siis käytännön syistä pitkään käsityönä, vaikka viljakasvien elonkorjuuseen oli jo kehitetty työtä helpottavia elonleikkuukoneita.
Hampun käsittely kuiduksi seurasi pellavan käsittelyn tapoja. Erona mainittiin, että paksun varren vuoksi sen riittävästä liotuksesta tuli pitää erityisen hyvää huolta. Hamppukuitua toimitettiin maatiloilta jonkin verran Tampereen kehruuteollisuuden raaka-aineeksi, mutta kotimaiseen kulutukseen tuotanto ei ollut riittävää. Pääasiassa kotitarpeiksi hamppua viljeltiin lähinnä Kuopion, Mikkelin ja Viipurin lääneissä. Kotimaisen hampun laatua ei pidetty riittävän hyvänä esimerkiksi purjelaivojen köysien valmistukseen ja Suomeen hamppua tuotiin runsaasti erityisesti Etelä-Venäjältä.
Hamppua ohjeistettiin jo 1800-luvun alkupuolella käyttämään myös tuhohyönteisten torjuntaan kylvämällä hamppua kaalimaan ympärille. Hampun voimakkaan tuoksun sanottiin karkottavan kaalimadot- ja perhosen niiden kimpusta ja parantavan siten kasvimaan satoa.
Hampun viljelystä Suomessa 1800-luvulla
Vielä 1880-luvulla perimätieto kertoi sisämaassa hamppua viljellyn kalastuslaitteiden raaka-aineeksi omaan tarpeeseen jo ”ikiaikaisista ajoista” lähtien. Hampun viljelyn perinne ei siis todennäköisesti ole missään vaiheessa kokonaan katkennut. Suosituinta hampun viljely näyttäisi olleen Suomessa 1700-luvulta 1800-luvun alkuun, jolloin hamppua olisi nykykäsityksen mukaan jossain määrin viljelty koko Suomen alueella. Vuonna 1797 perustettu Suomen talousseura teki parhaansa levittääkseen Suomen alueelle tietoa uusista ja hyödyllisistä viljelykasveista. Myös hampunviljelyyn kannustettiin, jaettiin tietoa ja palkintoja.
Huolimatta hampun viljelyn pitkistä perinteistä Suomessa, kannattavaksi vientituotteeksi se ei näytä meillä koskaan yltäneen. Suomen talousseura totesi raportissaan 1840-luvun alussa, että:
”Hampunviljely on puolestaan jaetuista palkinnoista huolimatta edennyt Suomessa vain vähän, ja Seuran kokemusten perusteella sen laajentaminen sisävesikalastuksen tarpeen ja karkeampien kankaiden ulkopuolelle tuskin on kannattavaa, minkä vuoksi tulevaisuudessa palkintoja tulisi antaa vain erinomaisen laadukkaan hampun tuotannosta.”[1]
Hampun kasvatus yleistyi hieman 1800-luvun kuluessa, mutta sen kaupallinen arvo pysyi edelleen pienenä. Hamppukuidun arvostus oli huomattavasti alhaisempi kuin esimerkiksi pellavan, ja 1800-luvun jälkipuoliskolla kehruutehtaiden raaka-aineeksi alkoi rynniä myös ulkomailta tuotu puuvilla. Sisävesikalastajat käyttivät pyydyksiinsä edelleen itse viljelemäänsä hamppua, mutta jo rannikolla kalastajat pitivät kotimaista hamppua liian huonolaatuisena ja ostivat pyydystensä raaka-aineet ulkomailta, vaikka kalliimmalla hinnalla.
Hamppu on kasvattanut suosiotaan viljelykasvina viime vuosien aikana. Hampusta ja hampputuotteista kertoo ruokakeskiviikossa Sarka-museolla 4.2. klo 18 Murtolan hamppufarmin väki.
Tarinatiinun kirjoittaja FT Elsa Hietala työskentelee Suomen maatalousmuseo Saran amanuenssina
Lähteet:
Sanomalehdet
Finlands allmänna tidning 31.12.1841 NO 304, s. 3–4; 2.2.1846 NO 26, s. 2.
Hämeen sanomat 24.1.1895, No 10, s. 1–2.
Kaiku 8.2.1893, No 17, s. 3–4.
Maamiehen ystävä 10.8.1850, No 32, s.4.
Oulun Wiikko-Sanomia 7.3.1829, No 10; 23.5.1829, No 21; 24.10.1829, No 43.
Sanomia Turusta 4.3.1851, No 5.
Suomen wirallinen lehti 11.11.1884, No 264, s. 2.
Suomen julkisia sanomia 1.8.1859, No 57, s. 3.
Turun wiikko-sanomat 14.12.1822, No 50, s. 2.
Opinnäytetyöt ja muut julkaisut:
Hendell, L. & al. 1928. Maatalouden tietosanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.
Luotola, Emma 2022. Kuituhampun viljelypotentiaali Keski-Suomessa. Luonnonvara- ja ympäristöalan opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Luotola, E. & Malvisalo, T. 2020. Hampun tuotannon ja käytömahdollisuuksien esiselvitys. Hankkeen loppuraportti. ProDeliver Oy.
Sorsa, J. 2016. Teollinen hamppu (Cannabis sativa L.) ja sen käyttökohteet. LuK -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto.
Vanhanen, S. 2012. Archaeobotanical study of a late Iron Age agricultural complex at Orijärvi, Eastern Finland. Fennoscandia Archaeologica, vol 29, 55–72.
[1] ”Hampodlingen deremot har, oaktadt utdelade premier, gjort ringa framsteg i Finland, och torde, efter den erfarenhet Sällskapet gjort, icke blifwa lönande att uppdrifwa öfwer behowet af deskap för insjöfisket och gröfre wäfnader, hwarföre endast produktion af utmärkt god hampa borde i framtiden med premier belönas.” Helsingfors tidningar 08.01.1842 NO 2, s. 1.
