11/2020 Heinähäkki

Eläinten talviruokinta oli vanhaan aikaan työlästä. Talvirehuksi kerättiin luonnonniityiltä, soilta ja rannoilta heinää ja pensaikoista lehdeksiä. Juurikasvien naatit säilöttiin rehuksi hapattamalla maakuopassa. Koska rehun kokoaminen oli työlästä, sitä ei kannattanut haaskata itse ruokkimisen yhteydessä.

Rehu annettiin eläimille astiassa tai kaukalossa, ettei sitä olisi pudonnut navetan lattialle ja jäänyt syömättä. Heinät laitettiin häkkiin tai seimeen, josta eläimet söivät sitä ilman että maahan putosi paljon. Eri kokoisille eläimille kuten lampaille ja naudoille oli omat ruokintahäkkinsä. Näin rehu saatiin riittämään paremmin talven yli. Joskus rehu loppui kesken tai se pilaantui esimerkiksi homehtumalla. Tällöin eläimiä jouduttiin teurastamaan kesken talven, että edes osa eläimistä saataisiin pidettyä hengissä kevääseen asti.

Kuukauden esineeksi valittu lampaiden heinähäkki kuuluu Viikin maatalousmuseon kokoelmaan ja on nähtävänä Suomen maatalousmuseossa Ennen koneita-näyttelyssä.