09/2009 SUKKELA viljanlajittelulaite (lajittelija)

sukkela

Kun viljan puiminen ja lajittelu alettiin tehdä koneellisesti käsityön sijaan, käsiteltävät määrät olivat yleensä pieniä. Maatalouden tehostuessa 1930-luvulla puimakoneet alkoivat olla jo niin kehittyneitä, ettei niiden puimaa viljaa tarvinnut erikseen puhdistaa akanoista ja muusta ylimääräisestä. Vanhat käsin veivattavat viskurit ja lajittelijat alkoivat olla käsikäyttöisinä liian hitaita ja niiden muuttaminen konekäyttöisiksi ei ollut useinkaan järkevää. Viljan käsittelyyn erikoistuville tiloille sekä viljelijäyhdistyksille alettiin hankkia tehokkaampia viljan lajittelukoneita erityisesti kylvösiemenen laadun kohottamiseksi.

Aluksi hankittiin Saksasta tuotuja Staat-Neusaat- ja Petkus-lajittelijoita, mutta kotimainenkin teollisuus ryhtyi näitä uudenlaisia laitoksia valmistamaan, kun markkinoilla näytti kysyntää olevan. Rosenlewin konepaja Porissa otti 1930-luvulla tuotantoon Sukkela-viljanlajittelukoneen, joka nousuilmalajittelijana muistutti teknisiltä ratkaisuiltaan läheisesti saksalaisia esikuviaan. Sillä voidaan puhdistaa lajiteltavan viljan joukosta roskat, rikkakasvien siemenet ja särkyneet jyvät, erottaa eri viljalajit toisistaan ja lajitella jyvät painon, koon ja muodon mukaan.

Tämänkertainen kuukauden esine on Suomen maatalousmuseolle lahjoitettu Kirkkonummelta.

sukkela2