Ruokateema: Loimaan kakkoa ja letvehnästä
Vuonna 2019 lanseerattiin Saran liitännäismuseo Ruokamuseo, joka paneutuu maatalouden historiaan ja ilmiöihin nimenomaan ruoantuotannon näkökulmasta. Seuraavana vuonna suosittu Kyläkeskiviikkojen luentosarja tuli päätökseensä, ja syntynyttä tyhjiötä paikkaamaan museolla aloitettiin uusi säännöllinen tapahtuma, Ruokakeskiviikot.
Alkuun Ruokakeskiviikot olivat asiantuntijaluentoja moninaisista ruokaan ja ruoantuotantoon liittyvistä aiheista. Muuttuvien olosuhteiden takia monet luennoista pidettiin etäyhteydellä joko kokonaan tai hybridimallisesti. Suuri osa Ruokakeskiviikkojen luennoista on edelleen katsottavissa museon YouTube-kanavalla ja suorat linkit niihin löytyy DigiSarasta.
Vuonna 2023 kokeiltiin työpajamuotoisia Ruokakeskiviikkoja, jossa pääpaino olisi käsillä tekemisessä. Maaliskuun Karjalanpiirakkailta keräsikin mukavasti väkeä ja rohkaisi jatkamaan valitulla tiellä. Syyskauden Ruokakeskiviikot paneutuivat historiallisiin aikakausiin, jolloin aiheena oli rautakausi, keskiaika ja 1700-luvun kartanokeittiö. Illat olivat suosittuja ja sana niistä alkoi kiiriä, niin että 1700-lukulaiseen iltaan saapui osallistujia jo ihan maakuntarajojen ulkopuolelta. Vuoden 2024 kevätkauden tapahtumat paneutuvat Loimaan seudun ruokaperinteeseen, ja niitä toteuttamaan saatiin yhteistyökumppaniksi Loimaan Maa- ja kotitalousnaiset. Sarja aloitettiin tammikuussa kakon eli vaalean hiivaleivän tekemisellä, ja helmikuussa jatkettiin pullapitkon merkeissä.
”Suupiälten rakkoon Loimaan kakkoo”
Sitaatti on Pirkko Jaakolan runosta Loimaan kakko, mikä itsessään jo kertoo, miten tärkeä kakko on loimaalaisille. Edes alkava lumimyräkkä ei ollut esteenä tammikuisena iltana, ja museon Ravintolasali täyttyi iloisesta puheensorinasta jo pian puoli kuuden jälkeen. Illan vetäjät Hilkka Kraama ja Hertta Huhtanen ovat pitkän linjan kakontekijöitä, ja Huhtasen kakkoresepti olikin Loimaa-seuran vuonna 2006 järjestämän kakkokilpailun voittaja. Taikinan kohottamisvaiheessa ja myöhemmin myös leipien kohotessa Hilkka Kraama kertoi täysjyvävehnän runsaista ravinto-ominaisuuksista ja itse tehdyn leivän ylivertaisuudesta kaupan leipiin verrattuna. Hän esitti myös toiveen, että joku Loimaan seudun leipomoyrittäjistä ottaisi juuri Loimaan kakon tekemisen asiakseen, sillä kysyntää perinteiselle, itsetehdylle ”kunnon” leivälle on varmasti.
Kakko eli vaalea hiivaleipä on hyvin tuttua Länsi-Suomessa ja varsinkin Satakunnassa, jonka maakuntaleipä se on. Kakon tekemiseen on käytetty Satakunnassa ohraa, mutta etelämpänä täysjyvävehnäjauhoja. Monessa talossa jauhot oli laadun mukaan lajiteltu omiin astioihinsa: ykkösastiassa hienot nisujauhot, kakkosastiassa taas karkeammat jauhot jne. Hilkka Kraama arveleekin, että kakko-nimitys voisi tulla ”kakkosjauhoista”. Toisaalta sanat kakko ja kakku ovat eri aikakausina merkinneet myös leipää siinä kuin makeampaakin suuhunpantavaa.
Kakkoillan leivänvalmistukseen käytettiin sekä Ypäjän Vehnämyllyn hiivaleipäjauhoja että tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja. Kakkoihin kuuluu myös reikä keskelle, mikä parantaa kakon kypsymistä tasaisesti. Kakkoja syntyi illan aikana runsaasti, ja ravintolan suuri kiertoilmauuni kävi kuumana parisen tuntia. Aherruksen päätteeksi jokaisella osallistujalla oli useampi lämmin kakko kotiin viemisiksi.
Pullanletitystä ystävänpäivänä
Helmikuussa Ruokakeskiviikko osui mukavasti ystävänpäivän iltaan. Aiheena oli suomalaisen kahvipöydän kruunu, letitetty pullapitko eli lonka, ja paikkana oli museon Viikkihallissa sijaitseva Aitta-tila. Osallistujia jännitti etukäteen, miten letitys mahtaa onnistua, mutta onneksi illan vetäjät Marianne Saikku ja Mervi Jokinen vakuuttivat, että tapoja on ihan yhtä monta kuin on letittäjääkin. Näytteeksi Saikku ja Jokinen letittivät neljällä säikeellä ns. korkeamman pitkon ja juhlapitkon, johon tulee kaunis vinoletitys. Myös kolmella ja viidellä säikeellä tehtiin kauniita pullapitkoja ja yksi kranssikin, joka tosin meinasi melkein palaa uunivahtien uppoutuessa vilkkaaseen keskusteluun. Ensimmäisten pitkojen tultua uunista nautittiin asiaan kuuluvasti pullakahvit.
Sekä pullaa että vehnäleipää on kutsuttu nisuksi, mikä on myös vehnän toinen nimi. Pulla ”erkani” vehnäleivästä viimeistään 1700-luvulla, jolloin sokeri ilmestyi Suomeen jäädäkseen. Samaan aikaan Suomeen rantautui myös kahvi, ja voidaan hyvällä syyllä sanoa, että pulla ja kahvi valloittivat maamme käsikädessä. Sokerista nisua edelsivät toki rinkelit, jotka tunnettiin jo 1300-luvulta lähtien ja joista leipurien kilta sai tunnusmerkkinsä. Vehnärinkeli oli tyypillinen kotiin vieminen eri juhlista, tyypillisimmin hautajaisista. Sokerittoman rinkelin korvasi myöhemmin pulla, jonka juhlaversio oli nimenomaan letitetty pitko (lonka, leeta tai leeto, letvehnänen, vehnäskakko…). Varsinkin kranssin muotoon letitetty pitko on näyttävä, ja se onkin pitänyt pintansa juhlien kahvipöydissä modernien juustokakkujen ja macaronien rinnalla. Eikä mikään voita vasta uunista tulleen, hiukan kardemummaisen pullan tuoksua!
Paikallisia perinneruokia tehdään myös maaliskuun Ruokakeskiviikossa 13.3., jolloin opitaan tekemään rosollia ja sen oheen keitettyä lihaa, sekä huhtikuussa 17.4., jolloin aiheena on piimäjuusto. Tarkemmat tiedot Saran sivuilta.
Kakon ja pullapitkon reseptejä voi tiedustella joko museolta tai Loimaan Maa- ja kotitalousnaisilta.
Kirjoittaja Sanna Kiertonen toimii museolehtorina Suomen maatalousmuseo Sarassa.
