Olisinpa töissä miniatyyrimuseossa…

Tuo lause on tainnut tulla sanottua ääneen useammankin kerran menneiden 18 vuoden aikana yrittäessämme saada kokoelmaesineitä mahtumaan säilytystiloihimme. Maatalouskoneet ovat isoja ja usein myös hankalan muotonsa vuoksi paljon lattiapinta-alaa vieviä esineitä. Niitä ei niin vaan asetella hyllyihin. Konevarastossamme alkavat tilat olla pian todella tiukoilla, kun konenäyttelyä aletaan uudistaa ja näytteillä olleet koneet tarvitsevat varastopaikkaa. Näyttelyihin kun voimme valitettavasti sijoittaa vain murto-osan esineistöstämme, ja säilytystilamme ovat auttamattoman pienet ja olosuhteiltaankin heikohkot.

Museolle tulee lahjoitustarjouksia tasaiseen tahtiin. Mielellämme ottaisimme vastaan enemmänkin, kuin mihin nyt pystymme. Voimme joutua vaikeiden ratkaisujen eteen silloin, kun tarjotaan hyväkuntoisia, kokoelmastamme puuttuvia ja mielenkiintoisen historian omaavia, mutta tiloihimme nähden liian kookkaita esineitä.

Kuitenkin mitä suuremmasta esineestä on kysymys, sitä epätodennäköisempää on, että se koskaan päätyy näyttelyyn. Näyttelytilat ovat rajalliset ja niihin pitää mahtua muitakin rakenteita. Olemme toki myös miettineet maatalouskoneiden keräilyn järkevyyttä. Jos keräisimme kaikki yleisimmät Suomessa käytetyt maatalouskoneet, tarvitsisimme hehtaarien kokoisen varastohallin. Toisaalta keräilijöitä ja pieniä maatalousmuseoita Suomessa on runsaasti. Heiltä saisimme varmasti lainattua esineitä määräaikaisiin näyttelyihin.

Meille tullut maatalouskone ei ole vain esine, vaan sillä on tunnettu historia ja tarina, joka tekee siitä museoesineen. Jos tarjottava kone on liian kookas tai hankala varastoitava, voimme käydä dokumentoimassa sen paikan päällä valokuvaten ja ottamalla tiedot ja tarinat talteen. Siten esineen tarina säilyy jälkipolville ja se voi todennäköisemmin päästä jopa osaksi näyttelyä. Dokumentointi on hyvä menetelmä myös maatalousrakennusten osalta, museotontille kun ei montaa navettaa mahtuisi.

Uusi trendi museoalalla on ns. katseluvarasto, johon yleisö pääsee tutustumaan opastuksella. Silloin esineet pitäisi sijoitella väljemmin, valaistuksen pitäisi olla kunnollinen ja asiakkaiden sekä esineiden turvallisuudesta olisi huolehdittava. Vanhat varastorakennuksemme eivät siis olisi siihen tarkoitukseen sopivia. Tilaa tarvittaisiin, mutta mistä miljoonat?