Museoharjoittelija tositoimissa: Maataloushistorian päivät
Suomen maatalousmuseo Sarka järjesti Maataloushistorian päivät 12.-13. kesäkuuta 2025 Loimaalla. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä. Tänä vuonna huomion keskipisteenä olivat maatalouden kipupisteet ja käännekohdat. Tapahtuman aikana kuultiin laidasta laitaan erilaisia asiantuntijaesityksiä sekä hyvin hedelmällisiä keskusteluja, jotka olivat allekirjoittaneelle ajatuksia herättäviä sekä omia käsityksiä laajentavia. Itselleni tapahtuma olikin oivallinen tilaisuus tutustua maataloushistoriaan monenlaisesta perspektiivistä sekä opiskelijana saada näkemyksiä, joihin opinnoissani en ole ainakaan tähän asti vielä törmännyt. Tämän kertaisessa Tarinatiinussa kirjoitankin parin viikon takaisista Maataloushistorian päivistä opiskelijan otteella.
Kriisit puhuttavat
Elämme tällä hetkellä hyvin merkittävää aikaa, sillä paljon puhuttu ja niin sanottu ”rauhan aika” on ohi, kun erilaiset kriisit ja konfliktit vaikuttavat globaalisti yhteiskuntiin sekä niiden toimintaan usealla eri osa-alueella. Teeman ajankohtaisuuden vuoksi ne puhuttavat paljon niin kotona, töissä kuin opintojenkin parissa. Maailman tapahtumien myötä, on kurssitarjonnassa ollut enenevissä määrin tarjolla opintojaksoja, jotka käsittelevät kriisejä tai konflikteja erilaisilta kanteilta. Pitänee myös mainita, että kyseiset opintojaksot ovat olleet erittäin suosittuja opiskelijoiden keskuudessa, eivätkä kyseisten kurssien ilmoittautumismäärät ole jääneet vaatimattomiksi. Maataloushistorian näkökulma oli kuitenkin itselleni upouusi tulokulma teemaan ja avasi uudenlaista ymmärrystä sekä samalla herätti myös kysymyksiä nykyhetken kriisien suhteen. En ole ennen esimerkiksi edes miettinyt, miten nykyiset konfliktit vaikuttavat kotieläintalouteen, josta puhuttiin tapahtuman ensimmäisenä päivänä.
Kirjava historia
Maataloushistorian päivien aikana itselle kaikkein mieleisintä oli asiantuntijoiden esitysten eroavaisuudet aiheiden suhteen. Esityksissään asiantuntijat keskittyivät eri aikakausiin keskenään, jotkut esittelivät mikrohistoriallisia tapahtumia, kun taas toiset laajempia kokonaisuuksia ja maantieteellisesti rajaukset vaihtelivat mukavasti. Esimerkiksi Ruotsin maatalousyliopiston agraarihistorian professori Patrick Svensson kertoi esitelmässään 1800-luvun ruokaketjun elinkelpoisuudesta lyhytkestoisten kriisien pyörityksissä sekä maatalouden muutoksesta pitkällä aikavälillä, kun taas Helsingin yliopiston Ruokaturvan ja kansallisen huoltovarmuuden työelämäprofessori Kaisa Karttunen uppoutui ruokaturvan maailmaan niin historian, kuin myös tulevaisuuden merkeissä.
Opiskelijana on inspiroivaa nähdä suurta vaihtelua tutkimusaiheissa, sillä se rohkaisee tutkimaan ja keskittymään juuri omiin kiinnostuksen kohteisiin. Toisaalta, yleensä korkeakouluopintojen aikana opiskelija alkaa erikoistua asiantuntijaksi jossain tietyssä aihealueessa, jolloin opinnot eivät tarjoa monipuolisuutta samalla tavalla kuin mahdollisesti alemmilla koulutusasteilla. Vaikka tämä kehitys on tärkeää, sillä juuri sen kautta saamme yhteiskuntaan eri aiheisiin perehtyneitä asiantuntijoita, on mielestäni myös tarpeellista muistuttaa opiskelijoita olemaan avoimia uusia, hieman tuntemattomampia aihealueita kohtaan, joista voi saada uusia tulokulmia itselle jo aiemmin tunnettuihin aiheisiin.
Seminaarien hyödyntäminen yliopistoissa
Maataloushistoria päivien jälkeen olin hieman yllättynyt, kuinka hyvin olin kaksi peräkkäistä päivää pystynyt tarkkaavaisesti keskittymään asiantuntijoiden esityksiin. Älkääkä käsittäkö väärin, yllättynyt reaktioni ei johtunut siitä, että olisin ennalta ajatellut joidenkin esitysten olevan pitkästyttäviä vaan siitä, että normaalisti yli tunnin paikoillaan istuminen kuunnellessa luennoitsijaa tuottaa itselleni vaikeuksia. Historian opinnoissa tykkään siitä, että opintoja on yleensä mahdollista suorittaa useammalla tavalla ja välillä myös opetuskin on monimuotoisempaa kuin perinteistä luento-opetusta.
Itselläni on kuitenkin aikaisemmin ollut vain yksi seminaarityyppinen opintojakso, mikä onkin ollut itselleni se yksi mielenkiintoisimmista sekä parhaiten suoritetuista opintojaksoista. Toivoisinkin enemmän seminaariopetusta yliopistoihin, vaikka ymmärrän, että sen kaltaisia kursseja olisi mahdollisesti vaikea sommitella muiden opintojen ohelle. Toisaalta seminaarityylinen opetus voitaisiin toteuttaa siten, että seminaarin esiintyjinä toimivat opiskelijat. Tällöin myös opiskelijat saisivat kokemusta esiintymisestä, mikä todennäköisesti olisi hyödyllistä monelle valmistumisen jälkeen. Onneksi ensi vuonna itselläni on tiedossa ainakin yksi seminaarityylinen opintojakso, joten kauaa ei tarvitse seuraavaa seminaaria odottaa.
Lopuksi haluan kiittää jokaista asiantuntijaa, osallistujaa sekä Suomen maatalousmuseo Sarkaa ja tämän henkilökuntaa, jotka kaikki yhdessä mahdollistivat loistavasti onnistuneen tapahtuman toteutumisen!
Tarinatiinun kirjoittaja kertoo:
Moikka! Olen Katariina ja tämän kesän työskentelen museoharjoittelijana Sarassa. Opiskelen Tampereen yliopistossa historiaa ja syksyllä itselläni alkavat kolmannen vuoden opinnot, jotka tulevan kandin työstämisen vuoksi aiheuttavat jännitystä jo jonkin verran. Maatalous ei ole itselleni se kaikista tutuin historian osa-alue, mutta lapsena vietetyt kesät Keski-Pohjanmaan ja Satakunnan maaseutumaisemissa sekä isovanhempien tarinat maatilojen kasvatteina, ovat herättäneet kiinnostusta aihealueeseen. Itselleni olisi tärkeää osata tarkastella historiaa useammasta näkökulmasta, minkä takia myös maataloushistorian ymmärtäminen on merkittävää. Erityisesti kun miettii, kuinka olennainen osa maatalous on yhteiskuntaa. Opinnoissani olen keskittynyt varsinkin sukupuolihistoriaan sekä kansainvälisiin suhteisiin.
