Minun maaseutuni -keruu tallentaa muistoja, tunteita, ajatuksia ja tarinoita maaseudusta.
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten toteutettiin kaksi laajaa muistitietokeruuta maaseudusta. SKS ja Maaseudun Sivistysliitto innostivat suomalaisia kertomaan kokemuksistaan otsikolla Maan sydämeltä (SKS, 1996–1997). Samaan aikaan THL oli käynnistänyt keruun Elämä ja tulevaisuus maaseudulla (Stakes, 1996–1997), jonka taustalla oli halu kartoittaa erityisesti maaseudulla asuvien tunteita, huolia ja tulevaisuudenkuvia hetkellä, jolloin suomalainen maaseutu eli monin tavoin murroksellista aikaa. Suomi oli juuri liittynyt Euroopan Unioniin, maaseudun elinkeinorakenne oli murroksessa ja muutokseen liittyvä julkinen keskustelu oli värikästä – jopa repivää ja syyttävää. Tämä näkyy voimakkaasti keruisiin lähetetyissä teksteissä. Niihin on tallentunut ainutlaatuisella tavalla niin pettymys politiikkaan, kuin henkilökohtaisia epävarmuuden ja toivottomuuden tunteita, mutta myös nostalgisia kertomuksia menneistä ajoista.
Miten suhteemme maaseutuun on muuttunut vuosituhannen vaihteen jälkeen? Tätä kysymystä selvittääksemme käynnistimme Minun maaseutuni -muistitietokeruun. Keruun tavoite on kahtalainen: tavoitteenamme on kerätä maaseutuun liittyviä muistoja, mutta olemme kiinnostuneita myös siitä, mitä maaseutu merkitsee suomalaisille tässä päivässä. Keruun järjestävät yhteistyössä Suomen Akatemian tutkimushanke Maalaisnuoruuden sukupolvet ja Suomen Maatalousmuseo Sarka.
Tutkimuksemme käynnistymisen jälkeen maaseutu on noussut aina vain ajankohtaisemmaksi teemaksi. Julkista keskustelua maaseudusta ovat 2000-luvulla hallinneet pitkään samat kurjistumisen teemat, kuten kiihtyvä muuttoliike kaupunkeihin, väestön ikääntyminen, palvelujen katoaminen ja maaseutukuntien talousahdinko. Koronavuosi on kuitenkin nostanut maaseudun otsikoihin aivan uudella tavalla. Kotimaan matkailu elää yhtäkkiä kukoistuskauttaan, some on täynnä kuvia luonnosta, sieniretkistä ja hiihtoladuilta, mökkeily on in myös nuorissa ikäluokissa, ja Teams-palvereihin osallistutaan yhtä luontevasti rantalaiturilta, Lapin mökiltä kuin Helsingin keskustasta. Maaseudun muuttotappioiden on nähty varovaisesti kääntyvän uudeksi ’Nurmijärvi-ilmiöksi’. Onko maaseudun pelastajaksi jo kauan povattu monipaikkaisuus vihdoin muuttumassa todellisuudeksi?
Koronavuoden maaseutupuhe herättää kysymyksiä myös siitä, onko kyse sittenkään niin suuresta muutoksesta, kuin tällä hetkellä näyttää. Ovatko esimerkiksi luonnonrauha ja maaseutumaisemat olleet ihmisille merkityksellisiä kaiken aikaa? Tarvitaan tutkimusta, jossa selvitetään muutosten kokonaisvaltaisia vaikutuksia sekä ihmisten arkielämää, kokemuksia, arvoja ja maaseudulle antamia merkityksiä. Toivomme, että saamme Minun maaseutni -keruun kautta koottua mahdollisimman runsaan ja monipuolisen aineiston, joka avaa henkilökohtaisen näkökulman suomalaiseen maaseutuun 1900–2000-luvuilla.
Muistitietoaineistoissa nousevat esille esimerkiksi maaseutuun liitetty kokemus omasta tilasta ja rauhasta, luontoon ja eläimiin liittyvät voimakkaat aistikokemukset, ylisukupolviset perinteet ja esineet, jotka kantavat tärkeitä muistoja. Näin maaseudulla vietetyn lapsuuden merkityksiä pohtii eräs Minun maaseutuni -keruuseen osallistunut kirjoittaja:
Kun pääsen marjametsään jonkun kyydissä niin se on kuin juhlaa. Olen kuin luonnon kirkossa. Vanhat tutut paikat ja muistot elävät vahvasti. Metsän tuoksut, varsinkin lakkasuon, ihan huumaavat ja ikävä takaisin sinne on kova. Minusta ei ole tullut kaupunkilaista tai edes kyläläistä koskaan.
Minun maaseutuni -keruu on jo nyt tuottanut toinen toistaan rikkaampia ja mielenkiintoisempia tarinoita. Emme halua katsoa maaseutua suinkaan vain romantisoivien silmälasien läpi, vaan tervetulleita ovat myös toisenlaiset tarinat. Samat tekijät voidaan kokea samanaikaisesti sekä maaseutuyhteisöihin kiinnittäviksi, että niistä pois työntäviksi, kuten toinen esimerkki Minun maaseutuni -keruusta kertoo:
Olen saanut tarpeekseni viljelystä. Jouduin pienestä tytöstä alkaen raatamaan pelloilla kaiket kesät aamusta iltaan; heinätöitä, AIV-rehun tekemistä, lanttupellon kitkemistä, perunoiden keräämistä vesisateessa savimaasta jne. Ne työt tulevat korvista ulos edelleenkin, vaikka en ole tehnyt niitä 35 vuoteen.
1990-luvun lopun keruisiin lähetettiin yhteensä liki tuhat tarinaa maaseudusta. Tänä päivänä nämä tekstit on talletettu SKS: arkistoon, missä ne ovat avoimesti tutkijoiden saatavilla. Muistitieto välittää arvokasta tietoa kirjoitusajankohdastaan, mutta myös laajemmin maaseudun historiasta ja maaseutuun liittyvistä merkityksistä. Toivomme, että myös Minun maaseutuni -keruu tavoittaisi mahdollisimman monta vastaajaa ja tuottaisi yhtä painavan puheenvuoron suomalaisten suhteesta maaseutuun 2020-luvulla, kuin vuosituhannen taitteen keruut.
Mitä maaseutu merkitsee sinulle? Lähetä sinäkin maaseututarinasi keruuseen. Jokainen ääni ja tarina on lähettämisen arvoinen. Kirjoittajan ei tarvitse murehtia, muistaako hän asiat oikein tai tuleeko tekstistä hyvä, sillä tässä keruussa olemme kiinnostuneita ennen kaikkea siitä, mitä maaseutu ja siihen liittyvät muistot merkitsevät ihmisille, emme tarkoista vuosiluvuista. Kuka tahansa on oikea henkilö kertomaan oman tarinansa, sillä tavoitteenamme on kerätä mahdollisimman erilaisia kertomuksia: Nuorten, vanhojen, naisten, miesten, maaseudulla asuvien, sieltä lähteneiden, ja myös niiden, jotka kokevat olevansa paljasjalkaisia kaupunkilaisia, eivätkä ole koskaan maalla asuneetkaan. Maaseutu ei ole vain paikka, jonne jäädään tai josta lähdetään, vaan maaseutu on monille läsnä ja merkityksellinen, vaikka siellä ei asuttaisi.
Keruu jatkuu kesän loppuun saakka. Arvomme osallistujien kesken keruuteemaan sopivia kirjalahjoja joka kuukausi. Toukokuun kirjalahjana on Maatalousmuseo Sarkan amanuenssin, kansatieteen tutkija Maria Vanha-Similän mainio tietokirja Pyykkilaudasta pillereihin. Naisten arki Suomessa 1950-1970-luvuilla (Minerva 2020).
Dosentti Kaisa Vehkalahti toimii Akatemiatutkijana Oulun yliopistossa
