Maatalousmuseo Mettänperällä
Jos Suomen maatalousmuseo Sarkaan saapuu Turku–Tampere-valtatien suunnasta, Mettänperä ei todennäköisesti ole se sana, jolla museovieras haluaisi paikkaa kuvailla. Kun noin 200 vuotta aikaisemmin Matti Kallenpoika alkoi raivata paikalle ensimmäisiä viljelysmaita, hän katsoi paikkaa Puujalkalan kylän suunnasta. Kylä sijaitsi melko lähellä pitäjän keskuspaikkana toiminutta kirkkoa. Sieltä rintamailta piti kulkea metsätaival, jotta pääsi Matti Kallenpojan viljelyksille. Mielikuvan pystyy edelleen tavoittamaan saapumalla museolle Vanhankirkontietä Hirvikosken suunnasta.
Torpparin tarina
Matti Kallenpoika oli naimisissa Puujalkalan Pikin tyttären kanssa. Todennäköisesti jo 1820-luvulla hän ryhtyi raivaamaan viljelysmaita Pikin takamaille Petäjoen varteen, lähelle Karhulankylän rajaa. Vuonna 1833 Pikin isäntä Juho Heikinpoika ja hänen vävynsä Matti Kallenpoika sopivat torpan perustamisesta uudispeltojen luo. Jo valmistuneiden peltojen lisäksi torppari sai raivata lisää peltoa. Eläinten rehuksi tarvittua heinää sai tehdä niitystä, joka sijaitsi noin kahden kilometrin päässä torpasta, Krekilän kylän rajalla. Puuta torppari sai ottaa Pikin metsästä kotitarpeiksi, mutta ei myyntiin.
Vastineeksi maankäyttöoikeuksista Matti Kallenpojan piti tehdä joka viikko yksi päivä työtä Pikin taloon, ja työpäivinään torppari sai ruoan talosta. Vuokra oli varsin maltillinen, mikä sopi sukulaistorpan luonteeseen. Näillä ehdoilla Matti Kallenpoika ja hänen vaimonsa Valpuri Juhontytär saivat asua ja viljellä torppaa molempien kuolemaan asti. Heidän kuolemansa jälkeen yksi heidän lapsistaan saisi jatkaa torpan pitämistä, mutta silloin vuokra nousisi kahteen työpäivään viikossa.
Vuonna 1850 Matti Kallenpoika oli ehtinyt 57 vuoden ikään ja oli seuraavan sukupolven aika ottaa vastuu torpan työstä. Koska vuokraehdot oli alkuperäisessä kontrahdissa sovittu jo seuraavaa sukupolvea varten valmiiksi, uutta sopimusta Pikin isännän kanssa ei tarvinnut tehdä. Sen sijaan vanha torppari ja uusi torppari tekivät syytinkisopimuksen eli sopimuksen vanhan torppariparin elättämisestä heidän vanhuudenpäivinään.
Torpan hallinnan ottivat vastaan Mettänperän vävy Juha Juhanpoika ja tytär Johanna Matintytär, jotka olivat avioituneet 1849. Heidän piti joka syksy puintiaikaan luovuttaa vanhalle torppariparille kolme tynnyriä ruista, 20 kappaa ohraa ja tynnyri kauraa. Lisäksi syytinkiläiset saivat kaksi sarkaa perunamaata, toisen pirtin ikkunan alta ja toisen rehuladon takaa. Torpparin piti kylvää heille myös vuosittain kappa vehnää ja kaksi kappaa pellavaa. Vanhukset asuivat torpassa samoissa huoneissa kuin muu torpan väki ja heille ruokittiin torpassa lehmä ja vasikka kahden vuoden ikään asti. Pienen tilan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tehty sopimus olisi voinut olla hyvin samanlainen.
Torpan raivannut Matti Kallenpoika kuoli 1861. Sen sijaan hänen leskensä Valpuri eli vielä vuoden 1872 joulukuuhun asti. Silloin siis päättyi Juhan ja Johannan velvollisuus maksaa eläkettä, mutta samalla taksvärkin teko Pikille tuplaantui yhdestä päivästä kahteen, kuten vuoden 1833 kontrahdissa oli sovittu.
Vastuu Mettänperän torpasta vaihtui seuraavan kerran vuonna 1885. Silloin torpanpitoa jatkoi Mettänperän poika Kalle Juhanpoika. Hän oli 21-vuotias nuorimies, joka mahdollisesti ajatteli torpankontrahdin helpottavan kosintaa. Vuoden kuluttua hän meni naimisiin Maria Henriikan kanssa, joka oli torpan tytär Karhulasta. Vuokrasopimuksen Mettänperän torpasta Kalle Juhanpoika teki jälleen Pikin isännän kanssa ja vuokrasopimuksen perusta muuttui aiemmasta.
Kun Kallen Juhanpoika aloitti torpparina, tien ja joen välisellä kaistalla sijainneisiin Mettänperän torppan rakennuksiin kuului saman katon alla sijainneet pirtti, pakari ja kamari, niin ikään yhteen rakennetut talli ja lätti sekä kellari, pihatto, lato ja sauna. Nämä sijaitsivat torpan pihapiirissä. Pihapiirin ulkopuolella oli vielä riihi, puimahuone eli luuva ja kaksi latoa sekä neljä niittylatoa. Nämä rakennukset oli tehty Pikin mailta otetuista puista, jolloin ne kuuluivat torppaan.
Torppa ja Sarka
Torpan pellot käsittivät melko tarkasti sen alan, joka nykyisin on Suomen maatalousmuseo Saran tontti. Lisäksi torppaan kuului pienempiä peltoja sekä niittyjä ja hakamaita. Maita torppari sai käyttää niin sanotusti puoliviljalla. Torpan peltojen tuottamasta sadosta laskettiin ensin pois siemen, joka jäi torpparille. Sen jälkeen tuotto puolitettiin torpparin ja isännän kesken. Puolivilja piti maksaa rukiin, ohran, kauran ja kylvöheinän sadosta. Sen sijaan torpparilla oli oikeus kylvää kymmenen nelikkoa perunoita, kolme kappaa papuja, kolme kappaa vehnää ja viisi kappaa pellavaa, joiden tuoton hän sai yksin. Torpparilla oli oikeus tehdä niitty pellokseen. Siinä tapauksesa hän sai uudispellon ensimmäisen viljasadon yksin itselleen. Jos ensimmäisen viljan vuodelle osui halla, sai torppari nauttia yksin vielä seuraavankin vuoden viljan.
Mikäli torppari eli torpassaan nuhteettomasti, tasasi rehellisesti vilja- ja kylvöheinäsatonsa isännän kanssa vuosittain ja piti torpan kaikin puolin kunnossa, oli hänellä ja hänen vaimollaan oikeus asua ja viljellä torppaa 50 vuoden ajan. Aivan sopuisina välit isäntään eivät kuitenkaan säilyneet, sillä pappi kirjasi rippikirjaan, että Kallella oli riitoja tilanomistajan kanssa ja että Kalle kuuluu olevan itsepäinen venkale. Liekö seurausta riidoista vai mistä, mutta Kallen ja Marian torpanpito Mettänperässä päättyi 1910-luvun alussa. Samalla koko torpan tarina päättyi ja maat siirtyivät takaisin Pikin talon käyttöön.
Olisi siinä Matilla, Valpurilla, Juhalla, Johannalla, Kallella, Marialla ja muilla Mettänperässä asuneilla ihmettelemistä, jos he nyt pääsisivät paikalla käymään. Heidän raivaamansa ja vuodesta toiseen muokkaamansa ja lannoittamansa pellot ovat asfalttia ja nurmea, ja niille on rakennettu näyttelyrakennuksia, joista jokaisen sisään mahtuisivat kaikki heidän rakennuksensa. Mikä ihmeellisintä, näyttelyissä kerrotaan heidän työstään ja elinkeinostaan.
Kirjoittaja Kirsi Laine on tutkija Turun yliopistossa ja tutkimusyhteyshenkilö Sarka-museossa. Tällä hetkellä hän täyskentelee Koneen säätiön rahoittaman hankeen Torpparin maatalous ja toimeentulo Lounais-Suomessa 1750–1930 parissa. Tutustu hankkeeseen täältä.
