Eroon talviturkista!
Lammas on yksi vanhimmista ihmisen kesyttämistä kotieläimistä. Aluksi lammasta pidettiin maidon, lihan ja vuotien takia, mutta myöhemmin alettiin hyödyntää myös sen pehmeää villaa. Lampaan villan leikkaamiseen käytetään toisinaan vieläkin keritsimiä, joissa kaksi terää yhdistyy joustavalla kaarella. Keritsimien malli ei aikojen saatossa ole juurikaan muuttunut. Vanhimmat keritsimet tunnetaan jo pronssikaudelta, ja Suomestakin on useita esinelöytöjä rautakaudelta. Ne tunnetaan myös nimillä lammassakset tai lammasraudat.
Aikaisemmin lampaat kerittiin kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Talvivilla eli talvitakku oli heikkolaatuista varpu- tai erkinvillaa (nimitys riippuu keritsemispäivästä). Lampaat heittivät ”talviturkkinsa” siis jo toukokuun kuluessa. Elokuussa Laurin päivänä kerittiin kesävillaa. Tärkein lampaiden keritsemispäivä oli Katariinan päivä 25.11. Lampaat olivat kesän jäljiltä hyvässä kunnossa, ja silloin saatiin hyvää kierä- eli syysvillaa: ”Kaisan villa ei katoa.”
Nykyisin lampaat keritään yleensä keväällä ja syksyllä, ja eläinsuojelulain nojalla keritseminen on suoritettava ainakin kerran vuodessa. Konevoima on tässäkin syrjäyttänyt keritsimet, mutta pienen katraan hoitajat käyttävät tänäkin päivänä tätä ikiaikaista välinettä. Kummassakin tapauksessa on tärkeää pitää teriä lammasta myöden, ettei lampaan nahkaan tule haavoja. Kerittäessä lammas joko seisoo päitsien avulla tolppaan köytettynä tai kerintätelineessä, tai keritsijän sylissä jalat sidottuna napakasti mutta mukavasti. Taitavan keritsijän käsissä lammaskin nautti olostaan.
Sanna Kiertonen, museoharjoittelija
