6/2017 Hankmo-rullaäes


Rautaisten aurojen tultua laajempaan käyttöön 1800-luvun lopulla pelloille alettiin kaivata tehokasta äestä kynnöstä muokkaamaan. Eräät sepät kehittelivät omaperäisiä rullaäesmalleja ja taitavimmat aloittivat konepajateollisuuteen johtaneen sarjatuotannon.

Koivulahden Hankmon kylässä Johannes Sand ja Anders-Johan Forsberg kehittelivät rullaäestä ja testasivat erilaisia malleja omilla pelloillaan. Sand patentoi kehittelyn tuloksen vuonna 1910. Se tuli sittemmin tunnetuksi Pietarsaaren konepajan valmistamana lapiorullaäkeenä nimellä Hankmo. Sen nelisakaraiset lapiomaiset ”hankmo-terät” oli kiinnitetty pyöriviin akseleihin, joita oli kehyksessä kolme, kaikki toisiinsa nähden hiukan vinossa asennossa työstävyysalan maksimoimiseksi. Akseleiden kulmat toisiinsa nähden olivat säädettävissä maaperän ja keli-olosuhteiden mukaan. Äkeessä oli lautapohja ajajan seisottavaksi ja metallijalakset, joille äes voitiin kääntää kuljetuksen ajaksi.

Lapiorullaäes oli erinomainen yleisäes maamme viljelyoloihin, se pureutui jopa kynnettyyn sitkeään nurmiviillokseen. Sillä voitiin hajottaa myös ojien perkauksesta pelloille syntyneet multakasat. Pientila tuli siten toimeen yhdellä äkeellä. Rullaäkeitä myivät kaikki merkittävät maatalousalan kauppiaat Osuuskunta Hankkija etunenässä. Hankkija järjesti eri puolilla maata työnäytöksiä, joissa viljelijät pääsivät omin silmin näkemään Hankmo-äkeen tehon.

Kuukauden esineeksi valittu Pietarsaaren Konepajan valmistama Hankmo-äes on valmistettu 1930-luvulla. Äes on ollut käytössä Uudessakaupungissa.