Valokuva jääkaapin sisällöstä
Sarka-museon kokoelmiin kuuluu tätä nykyä myös kymmenittäin valokuvia yksityisten henkilöiden jääkaappien sisällöstä. Tämä johtuu museon tavoitteista tallentaa nykyajan ilmiöitä eli tehdä nykydokumentointia sekä yhteistyöstä Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman ja avoimen yliopiston museologian oppiaineen kanssa.
Opiskelijat tallentavat haastatteluin ja valokuvin eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten ruokaan ja elintarvikkeisiin liittyviä kulutustottumuksia ja näin syntyneet aineistot tallennetaan Sarkaan mahdollista tulevaa tutkimuskäyttöä varten. Kuukauden esineeksi valikoitunut valokuva on otettu Helsingin Kalliossa toukokuussa 2022.
Kuvassa näkyy vegaanista ruokavaliota noudattavan korkeakouluopiskelijan jääkaapin sisältö: kaura- ja soijapohjaisia tuotteita, kasviksia sekä lihankorvikkeena käytettävää vöneriä. Valokuva on otettu haastattelijoiden Jyväskylän yliopistolta lainaamalla digitaalisella järjestelmäkameralla ja siitä on museolla tallennettuna alkuperäinen, digitaalinen versio.
Nykydokumentoinnin tarkoituksena on tallentaa ilmiöitä mahdollisimman tarkasti omassa ajassaan ja säilöä ne tutkimusaineistoksi tulevaisuutta varten. Miltä mahtaa näyttää jääkaappi ruokaostoksineen 10 tai 20 vuoden kuluttua? Onko koko sähköä syövää laitetta enää olemassa tai mihin suuntaan ihmisten ruokatottumukset ovat kehittyneet? Nykydokumentointiaineisto on aina kokonaisuus, joka suunnitellaan huolellisesti ja johon liittyvää haastattelu- ja havainnointiaineistoa tutkija käyttää yhdessä valokuva-aineistojen kanssa.
Kuva: Ruusu Farghaly / Suomen maatalousmuseo Sarka