Viikon 16 kuva : Perunat maahan

Kevättä perunamaalla. Kynnettyyn ja äestettyyn maahan tehtiin vaot peruna-auralla. Peruna-aura oli puusta valmistettu ns. kehäaura, jonka vannas oli rautaa. Se valjastettiin hevoselle käyttäen kakkula-aisoja ja silavaljaita. Kehäaurat tulivat käyttöön Suomessa Keski-ajalta lähtien, tuolloin härkävetoisina. Ne korvasivat varhaisemman kaariauran kyntövälineenä. Kokonaan raudasta valmistetut ns, skotlantilaistyyppiset aurat korvasivat puurakenteiset aurat 1800-luvulla. Mielenkiintoista on, että sekä kaari- että kehäaura säilyvät käytössä joillain alueilla Suomessa aina 1900-luvulle asti nimenomaan perunanviljelyssä.

Istutettavat perunat idätettiin nostamalla ne säilytyskellarista tai –kuopasta lämpimään tilaan. Istuttajat kantoivat perunoita pärekoreissa. Perunat aseteltiin kehäauralla tehtyyn vakoon ja vako peitettiin auranvedoilla niin, että perunoiden päälle syntyi multapenkki. Kesemmällä perunamaa mullattiin eli penkkejä kohennettiin käyttäen samaa auraa. Kuva: Nils Westermarck / Suomen maatalousmuseo Sarka

Juha Hirvilammi, kokoelmapäällikkö, Suomen maatalousmuseo Sarka