Suomi-kuvaa maailmalle

Sydän Suomen kasvot

Viime viikolla vierailimme vanhassa hämäläiskylässä ja jatkamme tällä viikolla matkaamme Hämeessä,  The Heart of Finland, kuten elokuvan nimi kertoo.  Nyt Häme ja Suomi näyttäytyvät sellaisena, kuin  ne on haluttu esittää muulle maailmalle. Ulkoministeriön levittämä englanninkielinen elokuva kertoo teollistuvasta ja modernisoituvasta maasta. Elokuvan alussa ollaan vielä lypsysavujen idyllisissä maisemissa, mutta maa kehittyy. Maatalous koneellistuu, koneiden äänet kuuluvat maaseudulla, peltotöitä tehdään traktorilla ja leikkuupuimurilla. Metsien hoito kehittyy ja metsäylioppilaat ovat istuttamassa puun taimia. Modernisoitumiskehityksen rinnalla traditiot ja perinteet elävät; kansa saunoo ja juo sahtia, ja käy pyhänä kirkossa. Työpäivän jälkeen ilta-aterian ääressä tuvassa tunnelma on harras kuin kirkossa, mutta tansseissa otetaan jo vähän rennommin. Ja arkiaherruksen jälkeen kaupunkilaisetkin palaavat maaseudulle nauttimaan koskemattomasta luonnosta ja järvimaisemista.

Sydän Suomen kasvot / The Heart of Finland

Ohjaus: Niilo Heino,

Kuvaaja: Niilo Heino

Käsikirjoittaja: Olavi Puusaari

Levittäjä: Ulkoasiainministeriö,  Lehdistö- ja kulttuuriosasto

Linkki elokuvaan https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_669563

Elokuvan löydät Elonetistä. Elonet on yksityishenkilöille sekä kulttuuri- ja opetuskäyttöön suunnattu ilmaispalvelu. Elokuvia saa esittää vapaasti ei-kaupallisissa tarkoituksissa, ellei toisin mainita. Esimerkiksi elokuvien esittäminen kouluissa, kirjastoissa ja muissa maksuttomissa yleisötilaisuuksissa on sallittua. Elonetin sisältöjä ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lupaa. Uudelleenkäyttö ja muokkaaminen on luvanvaraista.