Kierrelajittelija

Huhtikuussa maanviljelijät odottavat jo kovasti kylvöille pääsyä ja moni lajittelee kylvöviljaa saadakseen tuottamastaan siemenestä mahdollisimman laadukasta. 1800-luvulta alkaen viljaa lajiteltiin erikokoisin seulaverkoin varustetuilla viskureilla. Lajitteluun kehitettiin kuitenkin yhä uusia laitteita, joista yksi oli keskipakoisvoiman avulla toimiva kierrelajittelija.

Kuukauden esineeksi valikoitu kierrelajittelija on E. & J. Leinon 1910-luvulla valmistama ja se on tarkoitettu erityisesti herneen lajittelemiseen ja erottamaan herneet sekaviljasta.  Laite on  190 cm korkea, lieriön muotoinen ja sen sisällä on spiraalimaisesti kiertyvä, viettävä osa. Sen yläosassa on avoin suppilo, josta herneet kaadetaan laitteeseen, alhaalla kouru herneiden ulostuloa varten. Laitteen ympärillä on kolme ylhäältä alas ulottuvaa metallista tukiliuskaa. Laite seisoo kahden T-muotoon asetetun laudan päällä.

Väinö Harju kuvaa vuonna 1936 julkaistussa Maatalouskoneopissa kierrelajittelijan toimintaa seuraavasti:

”Siementen muodon mukaan toimiva lajittelija on ns. kierrelajittelija. Kierrelajittelijan muodostavat rautapellistä tehdyt pystyasennossa olevat kierrepinnat. Lajittelijan yläpäässä on syöttösuppilo, josta vilja valuu kierrepinnoille ja niitä myöten alas. Sileämpipintaiset ja pyöreämmät jyvät valuvat alas nopeammin kuin muut ja heittäytyvät enemmän kierteiden kehille, josta ne tulevat ulos eri torvista kuin muut siemenet. Tätä lajittelijaa käytetään enimmäkseen lajittelemaan pyöreitä siemeniä, kuten herneitä, tai voidaan sillä erottaa esim. herneet kauroista.”

Lähteet:

Grotenfelt, Gösta & Urola, Taawi 1913. Nykyaikaiset maanviljelyskoneet ja -työaseet. Lyhyt esitys maamiehiä warten ja maanwiljelyskouluissa käytettäväksi.
E. & J. Leinon hintaluettelo 1916.
Harju, Väinö 1936. Maatalouskoneoppi. WSOY  Porvoo.
Victor Forseliuksen myyntiluettelo 1928.