04/2016 Täytetyt nautojen päät

Lehmän pää

Eksoottisia täytettyjä eläimiä näkee usein luonnontieteellisissä museoissa ja täytetty hirvenpää koristaa monien metsästysmajojen seiniä. Täytetty lehmänpää lienee kuitenkin hieman epätavallisempi ilmestys sekä koti- että museointeriööreissä. Sarka-museosta voi silti sellaisenkin löytää – peräti kolmena kappaleena! Kuukauden esineeksi valittu nautakolmikko tulee olemaan esillä uudessa perusnäyttelyssä.

Täytetyt lehmien ja sonnin päät on lahjoitettu museolle Lopelta. Lehmät ovat nimeltään Hevonkuusen Auringon-Pisama ja Äkkijyrkän Raita-Paita, Sonni puolestaan Härkäpihan Lieto-Lemminki. Raita-Paita osallistui eläessään taiteilija Miina Äkkijyrkän nautavaellukseen Pöljältä Helsinkiin ja esiintyi filmitähtenä ”Dunckerin kersantti” -elokuvassa vuonna 1988. Kauniiden eläinten päät täytettiin niiden kuoltua, jotta ne säilyisivät ja kertoisivat osaltaan suomalaisten maatiaisrotuisten eläinten tarinaa.