04/2010 Peittaustynnyri

peittaustynnyri

Kuva (c) Sarka / Taina Ilmonen

Peittaus tarkoittaa siemenviljan käsittelyä torjunta-aineella taudinaiheuttajien tappamiseksi ja sadon parantamiseksi. Peitattu vilja on aina siemenviljaa, jota ei voi käyttää ruokana tai rehuna peittausaineen myrkyllisyyden takia.

Kuvassa oleva peittaustynnyri on valmistettu vanerista ja se on kiinnitetty molemmista päistään puiseen jalustaan. Tynnyrissä on salvalla suljettava täyttöluukku. Toisessa päässä on rautainen kampi, jonka avulla tynnyriä pyöritetään.

Kyseessä oleva peittaustynnyri on valmistettu itse loimaalaisella tilalla ja sitä on lainattu ja vuokrattu myös muiden tilojen käyttöön. Tynnyrissä on lyijykynämerkintöjä sekä teksti: Tynnyrin vuokra 10 mk kerta.

Yksinkertaiset peittauslaitteet, peittaustynnyrit valmistettiin usein itse ja niillä saatiin käsiteltyä hyvin kohtalaisen pieniä viljamääriä. Peittauslaite saatettiin valmistaa esimerkiksi käytöstä jääneestä puutynnyristä, Pyykkimaijasta tai vaikkapa Esson peltitynnyristä. Peittaaminen saatettiin suorittaa myös betoninsekoittajalla. Suurempien viljamäärien käsittelyyn oli olemassa erilaisia peittauskoneita, joista osa toimi sähkövoimalla.