03/2005 Jääsaha

Jaasaha2

Kevättalvella oli aika nostaa jäitä varastoon lämpimämpiä kuukausia varten. Jäitä tarvittiin erityisesti maidon viileänä pitämiseksi ennen maidonjäähdyttimien käyttöön ottoa. Maitotonkat upotettiin puolipituudeltaan vesialtaisiin, joiden vesi pidettiin kesälläkin kylmänä lisäämällä altaaseen päivittäin jääkimpaleita. Jäätä säilytettiin esimerkiksi purujen alla jossakin navetan lähettyvillä.

Jäiden nosto ajoittui kevättalveen, yleensä tammi-helmikuuhun, jolloin jäät ovat paksummillaan. Tuolloin oli myös jo valoisaa, mutta kuitenkin kova pakkanen.

Ensin tehtiin kirveellä, rautakangella tai tuuralla reiät, joista päästiin aloittamaan sahaaminen. Jäästä sahattiin suuria kimpaleita, jotka yleensä olivat noin puoli metriä paksuja. Sahaaminen tapahtui usein käsin, mutta varsinkin suuria määriä jäätä nostettaessa käytössä on ollut myös hevosvetoisia jääsahoja. Sahassa tuli olla riittävän pitkä terä ja suuri hammastus. Monessa talossa jääsaha tehtiin vanhasta justeerista. Kuvan jääsaha (pituus 166,8 cm) on tehty lankkusahasta. Saha on ollut käytössä Lammilla Tievuisen kylässä.

Jääkimpaleet nostettiin ylös yleisimmin jääpalakelkalla, jossa oli pitkät puut ja toisessa päässä tapit, tai muulla vastaavanlaisella itse kootulla laitteella. Myös hevosta saatettiin käyttää apuna jäiden nostossa. Ylös nostetuttuja jääkimpaleita ei viety heti avannolta taloon, vaan niiden annettiin seistä jäällä yön yli. Pakkasessa seisonut jää säilyy pidempään ja toisaalta kuivia kimpaleita oli helpompi käsitellä.